Komin kynästä
Lomalukemisen hinnanmuodostuksestaLauantai 11.7.2026 Aiemmin kirjoitin kirjailijan tuloista – tai niiden vähyydestä. Koska joskus yhä kysellään, että eikö tosiaan kirjailija saa kun sen reilut 3 euroa per kirjakaupassa myyty kirja, niin tarjoan vielä linkin kirjan hinnanmuodostukseen liittyen. Kustannusyhdistyksen sivuilta löysin jutun kirjan taloudesta, missä tosin on osin vanhentunutta tietoa. Esimerkiksi kirjojen arvonlisävero on nyt 13,5 %. Mutta kaaviosta saa jotain kuvaa kirjan kulurakenteesta ennen kuin ostettu kirja on lukijallansa riippumatossa. Ei kirjojen kustantaminen taida olla kustantamoillekaan mikään kultakaivos. Vaikka toki ”kirjallisen alkutuottajan” eli kirjailijan pieni osuus lopputuotteen hinnasta harmittaakin. Niille, joita kiinnostaa tietää minkä kategorian kirjoja on julkaistu, suosittelen seuraamaan kustantajien vuositilastojen antia. Sieltä voi havaita, että Suomessa ilmestyy tietokirjoja, kaunokirjallisuutta sekä lasten- ja nuorten kirjoja vuosittain tuhatkunta kussakin kolmessa ryhmässä ja lisäksi muutama kymmen sarjakuvakirjaa. Oppikirjoja tai -materiaaleja julkaistaan myös satoja joka vuosi. Jos taas olet innostunut tilastoista muutoin, vilkaise oppikirjojen, tietokirjojen ja kaunokirjojen myynnin kehittymistä vuosi- tai neljännesvuositasolla. Vuosittain kootaan myös bestseller-lista eniten myydyistä 20 kirjasta eri formaateissa (ei oppikirjat). Ja vielä tilastofriikille bonus: Kirjakauppaliiton kokoama Mitä Suomi lukee -tilasto, josta löytyy kuukausittain eniten myydyt kirjat eri formaateissa (painettu, äänikirja, sähkökirja, pokkari). Iloinen asia on, että tänä vuonna on julkaistu ainakin pari suomalaista kaunokirjallista "hevoskirjaa" aikuisillekin. Saa viihtyä! Lukemisen iloa kesälomalaisille – ja muillekin! |
|
Avainsanat: kirja, kustantamo, kirjakauppa, kulurakenne, hevonen |
Monilajiset havainnot -> tietokirjallinen tarinakirja + väitöskirjaLauantai 27.6.2026 Havainnoidessani väitöskirjatutkimusta varten ja esseenovelleja aineistoksi kirjoittaessani pyrin kiinnittämään erityisesti huomiota hevosen ja ihmisen vuorovaikutukseen sekä yhteismuotoutumiseen. Jotta vuorovaikutus toimisi hyvin hevosen ja ihmisen välillä, olisi ihmisen opiskeltava, minkälainen eläin hevonen on. Kuinka se hahmottaa maailmaa omien aistiensa välityksellä ja miten sen historia saalis-, pako- ja laumaeläimenä vaikuttaa sen toimintaan yhä. Hevosen näköaisti esimerkiksi eroaa huomattavasti omastamme (katso videolta, miltä hevosen maailma voisi näyttää kesäkelissä; lähde Haras de la Cense 2016). Lisäksi pitäisi ymmärtää ja pystyä tarjoamaan hevoselle sen käyttäytymistarpeita tyydyttävää positiivista sosiaalista lajiseuraa, vapaata liikuntaa ja ravinnonetsintäkäyttäytymistä. |
|
Avainsanat: esseenovelli, kirjoittaminen, kirja, hevonen, väitöskirja |
Kesää kohti lähdeluetteloa viilaillenLauantai 13.6.2026 Kevät ja alkukesä ovat menneet minulta vähän ohitse. Kuten oikeastaan talvikin. Iltaisin pistääntyessäni vanhemmillani he saattoivat todeta, miten onneksi oli päivällä vähän satanut (tai sitten ei, vaan paistanut). Tuijotin vain väsyneenä ja sanoin, että jaa, vai oli… Sähköpöytäni on olohuoneessa ikkunan edessä, mutten ole selvästikään nähnyt kesän tuloa, vaikka ulos olen varmaan toisinaan katsonut. Olen keskittynyt alkuvuoden tiiviisti väitöskirjan tekstin uudelleen kirjoittamiseen ja paranteluun, jatkaen usein pitkälle yöhön. Onneksi apuna ovat olleet ohjaajieni arvokkaat kommentit. Työtä on heilläkin riittänyt. Viime päivät olen viilaillut väitöskirjani lähdeluetteloa. |
|
Avainsanat: väitöskirja, lähdeluettelo, Zotero, APA7, ratsastuskilpailut |
KustannustoimitusprosessiLauantai 16.5.2026 Kirjan julkaiseminen on aikamoinen taival kirjoittajan/kirjailijan näkökulmasta katsoen. Aluksi kirjailija suunnittelee teostansa ja todennäköisesti kerää siihen materiaalia eri lähteistä pitkän aikaa. Sitten, ja tiedonhankinnan ohessa, kirjailija kirjoittaa teoksensa yleensä useampaan kertaan läpi. Ja jos oikein hyvin käy hän saa lopulta kustannussopimuksen ja sitä kautta kustannustoimittajan avukseen teoksen seuraaviin muokkausvaiheisiin, jolloin puhutaan yleensä editoinnista. Isommissa kustantamoissa kustannustoimittaja on itse asiassa portinvartija, jonka kautta kirja päätyy kustantamon julkaisulistalle – tai yleisimmin ei. |
|
Avainsanat: kirja, kustannustoimittaja, julkaiseminen, oikoluku, editointi |
Hevosia ja hevosihmisiä -kirjan ennakkomyynti alkaa!Lauantai 2.5.2026 Tietokirjallisen tarinakokoelmani – Hevosia ja hevosihmisiä – ennakkomyynti on alkanut! Kirjani julkaistaan syyskuussa 2026. Kirjassani katson hevosia ja hevosihmisiä karjalaisjuurisen maatilan kasvatin ja entisen ratsastuskoulukävijän, savolaisen pikkutallin pitäjän, eteläsuomalaisen hoitohevostallin asiakkaan, 5 lajin kilparatsastajan, ratsastusvalmentajan, kansanedustajan, freelance-toimittajan, maailmanympärimatkaajan sekä nykyisen väitöskirjatutkijan silmin. Kannustan sinua ostamaan tämän omaelämäkerrallisia aineksia, havaintoja ja fiktiota sekoittavan esseenovellikokoelman suoraan kauttani. Kirjaani voit ennakkotilata näiden kotisivujeni Osta kirja! -sivulta löytyvien ohjeiden avulla. Siellä on myös lisätietoa kirjasta. Sivulta näet kirjan hinnan (+ postikulut, ellei nouto), ohjeet maksamiseen ja toimitukseen. Ennakkotilaajia koskee tietyissä tapauksissa mahdollisuus postimaksuttomaan kirjan ostoon. |
|
Avainsanat: kirja, ennakkotilaus, hevonen, esseenovelli, Hevosia ja hevosihmisiä |
Kirjailijan tulotLauantai 18.4.2026 Kirjailijaliiton mukaan niin sanotun ammattikirjailijan vuoden kaunokirjallisen työtulon mediaani (keskimmäinen arvo) on viimeisimmän tutkimuksen mukaisesti noin 3 000 €. Siis vuodessa! Ja se sisältää myös lainauskorvaukset, kirjailijana esiintymisen ja kirjoittamisen opettamisen yms. Lisäksi samainen kirjailija saa vuosittain noin 8 000 € (mediaani) apurahoja kirjoittamiseensa. Eli todellisuudessa vain pieni joukko bestseller-kirjailijoita voi elää pelkästään kirjojen kirjoittamisella Suomessa. Vertailun vuoksi USA:n kokoisessa maassakin vain 10 % kirjoista myy yli 1500 kappaletta. Suomessa ei olla muistaakseni edes tuolla tasolla. Vetoankin ihan suoraan jo tässä yhteydessä, että ostat suoraan minulta tietokirjallisen tarinakirjani eli kokoelman autofiktiivisiä esseenovelleja hevosista ja hevosihmisistä. |
|
Avainsanat: kirja, kustantamo, tekijänoikeuspalkkio, esseenovelli, hevonen |
Väitöstutkimus ja sen konkretisoituminenLauantai 4.4.2026 Väitöskirjaprosessin kuluessa on tullut selväksi, että hevosten hyvinvointiasiat ovat tutkimuksessani monella tapaa esillä. Havaitsin myös, etten voi vastata tutkimuskysymyksiini ilman tarkempaa perehtymistä etenkin hevosen kognitiota ja aisteja käsittelevään tutkimukseen. Kognitio tarkoittaa tiivistetysti kaikkia tiedon hankkimiseen ja käsittelemiseen liittyviä toimintoja. Soveltava etologia (kesyeläinten käyttäytymisen tutkimus) ja aistit nousevat lopputulokseen sekä tutkimuskysymyksien että valittujen aineistonkeruumenetelmien eli monilajisen (auto)etnografian ja kirjoittamisen takia. Toivottavasti edellä mainituista teemoista on iloa myös teille lukijoille, kun tutkimukseni valmistuu ja esseenovellikokoelmani julkaistaan. |
|
Avainsanat: hevonen, väitöskirja, esseenovelli, havainnointi, kirjoittaminen |
Hevosmaailma ennen, nyt ja tulevaisuudessaLauantai 21.3.2026 Esseenovellini ovat autofiktiivisiä, kuten olen aiemmin kertonut, mikä osaltaan suojelee tutkittavia ja itseäni; tarinat ovat sekoitus faktaa ja fiktiota. Tarkoitukseni on ollut huomioida myös ajallinen konteksti esseenovelleissani, jotka käsittelevät eri aikakausia. Se, mikä nykyisin ei ole sallittua tai toivottua, saattoi olla normaalia, silloisen (parhaan) tiedon mukaan toimittua esimerkiksi neljäkymmentä vuotta sitten. Koska väitöstutkimuksessani havainnoin todellisia ihmisiä ja hevosia, heidän arkeaan, minun täytyy olla havainnoitavien luottamuksen arvoinen. Nykykeskustelu hevosurheilun yhteiskunnallisesta hyväksynnästä eli sosiaalisesta lisenssistä on nostanut pintaan tiedon tarpeen lisääntymisen ja käytäntöön jalkauttamisen kestävällä tavalla. |
|
Avainsanat: hevonen, hyvinvointi, esseenovelli, sosiaalinen lisenssi, väitöskirja |
Väitöskirjatekstiä hiomassa - hevosia vähemmäksiLauantai 7.3.2026 Monografiassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siten isompien rakenteellisten tai vähäisempienkin tekstimuokkausten jälkeen on tarkistettava käytännössä koko väitöskirjan teksti taas kertaalleen läpi. Jo vuodenvaihteen tienoilla päätin ohjaajieni suosituksesta jättää väitöskirjasta pois eräänlaisen päiväkirjamaisen autoetnografisen tarinan kenttämatkoistani. Myös toinen osio, jossa oli runsaasti hevosiin liittyviä havaintositaatteja, siirtyy tällä erää syrjään. Sen osan tarkoitus oli minun mielikuvissani alun perin viedä asioita menetelmästäni, teoriasta lähemmäs käytäntöä. Niinpä väitöskirjani rakenne alkaa olla palautumassa perinteisen mallin mukaiseksi post-laadullisuuden hengestä huolimatta. Helpommalla olisin päässyt, jos olisin heti alunperin tyytynyt noudattamaan tarkemmin tutkimuskirjoittamisen konventioita… |
|
Avainsanat: väitöskirja, hevonen, monilajinen etnografia, vuorovaikutus, kirjoittaminen |
Kirja ja sen rakenneLauantai 21.2.2026 Olin miettinyt ennen esseenovellien kirjoittamisen aloittamista hieman, mitä minun kohdallani tekstien autofiktiivisyys tarkoittaa. Päädyin alun pohdintojen jälkeen siihen, että noin 45 vuoden hevoselämäkertani on kokoelmani kehyksenä. Hyvin pian selvisi, että edellä mainitusta syystä pitkäaikaisen ratsuni ja kilpakumppanini Oden Hillin tarinasta tulee sisäkertomus kokoelmalle. Mutta ei huolta, väitöstutkimuksen aikana keräämäni havaintoaineisto on vaikuttanut monin tavoin tutkimusprosessin aikana, vaikka esseenovelleja kirjaimellisesti lukiessa voisi joskus muuta luulla. Autofiktiotahan ei tule lukea totuutena, vaikka siellä täytyy olla riittävästi tositapahtumiin perustuvia kohtia ja ihmisiä. Näin ollen esimerkiksi esseenovellikokoelmassa esiintyvät Katri, minä, tyttö tai nainen ja kirjoittaja-Katri ovat kuitenkin erillisiä hahmoja. |
|
Avainsanat: esseenovelli, kirjoittaminen, kirja, hevonen, autofiktio |
Esseenovellikokoelma kirjaksiLauantai 7.2.2026 Kaiken mennessä suunnitellusti, hevosaiheinen kirjani julkaistaan alkusyksystä! Palaan tähän tematiikkaan vielä useampaan kertaan eri näkökulmista tämän vuoden aikana. Kuten blogini vakilukijat tietävät, olen kirjoittanut viime vuosina väitöskirjani aineistoksi lyhyempiä ja vähän pidempiä tarinallisia tekstejä. Näistä olen tarjoillut kotisivuillani makupaloja Esseenovelleista -sivullani. Tänne kotisivuilleni on päätynyt ja päätyy kulloisenkin hetken versiosta muutama kappaleen verran tekstiä. Ei siis välttämättä juuri se väitöskirjassa siteerattu pätkä tai julkaistavan kirjan osa. |
|
Avainsanat: esseenovelli, kirja, väitöskirja, hevonen, julkaiseminen |
Julkaisuehdotus - mikä se on?Lauantai 10.1.2026 Kuten aiemmin kerroin, osallistuin viime keväänä tietokirjakurssille. Siellä opettelimme muun muassa tekemään julkaisuehdotuksen kustantamolle suunnittelemastamme kirjasta. Minun tapauksessani kyse oli tarinallisesta tietokirjasta hevosaiheesta. Julkaisuehdotus on käytännössä myyntikirje kustantamolle. Se on vähän kuin työhakemus (jossa on hakukirje ja CV eli ansioluettelo). Julkaisuehdotuksessakin on usein ensin lyhyt maksimissaan sivun mittainen kirje valitulle kustantamolle/kustannustoimittajalle. Siinä on kerrottava tiiviisti kirjasta ja kirjoittajasta sekä kirjan kohderyhmästä ja mahdollisista ideoista markkinointiin. On myytävä kirja – ja kirjailija. |
|
Avainsanat: kirja, tietokirja, julkaiseminen, julkaisuehdotus, kustantamo |
Yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja vaikuttavuus - hienoja sanojaLauantai 27.12.2025 Tässä vaiheessa vuotta kiitän, että olette olleet seurassani tähän asti! Ja tervetuloa uudet lukijat matkaan! Olisin ilahtunut, jos kävisitte näppäämässä kotisivuille tullessanne oikean alareunan evästekeksistä päälle analytiikkaseurannan (löytyy listan lopusta). Näin tietäisin paremmin, mikä sivuilla vetää lukijoita. Mutta takaisin otsikon aiheeseen. Yliopistojen yhtenä tehtävänä on yhteiskunnallinen vuorovaikutus (YVV). Ja aina kun haen apurahoja, kysytään tutkimuksen vaikuttavuuden perään. |
|
Avainsanat: yhteiskunnallinen vuorovaikutus, vaikuttavuus, esseenovelli, väitöskirja, hevonen |
Kustantamojen kanssaLauantai 13.12.2025 Suurten kustantamojen lisäksi Suomessa on paljon pieniä tai pienehköjä kustantamoja. Onkin tärkeätä valita omalle kirjalleen sopivimmat, jotka julkaisevat kyseisen tyyppistä kirjallisuutta, kun miettii mitä kustantamoja lähestyy julkaisuehdotuksellaan (palaan tuohon dokumenttiin ensi vuonna). Kustantamot saavat kertomansa mukaan noin 1000 kirjan käsikirjoitusta vuosittain, jopa enemmänkin. Näistä yksittäisiä tai joitakin kymmeniä kukin kustantamo päätyy julkaisemaan. Kustannuspäätöksen tekemisen jälkeen kuluu helposti vuosi tai enemmänkin ennen kuin kirja on lukijansa käsissä. Kirjailijan ja kustannustoimittajan lisäksi työtä tekevät esimerkiksi graafikko ja taittaja sekä kustantamon markkinointi- ja myyntiosasto (jos sellaisia on). |
|
Avainsanat: kustantamo, kirja, omakustanne, julkaiseminen, palvelukustanne |
TutkimuskirjoittaminenLauantai 1.11.2025 Huomasin, etten ole kirjoittanut vähään aikaan – kirjoittamisesta! Olen kyllä tuottanut paljon tekstiä viimeisen puolen vuoden aikana. Siis lähinnä tehnyt tutkimuskirjoittamista. Siinähän on omat sääntönsä. Esimerkiksi opinnäytetyön rakenne ja ulkoasu voi olla määritelty tarkasti oppilaitoksessa, jopa kirjasinten fonttia ja rivivälejä myöten. |
|
Avainsanat: väitöskirja, kirjoittaminen, tutkimus, monografia, post-laadullinen |
Vanhaa ja uutta, sinistä ja lainattuaLauantai 4.10.2025 Onneksi väitöskirjatyöni ei ole ollut pelkkää teoriaa. Olen saanut nähdä ja kokea paljon teidän havainnoitavien kanssa, niin hevosten kuin ihmistenkin. Eteen on tullut vanhaa ja uutta, sinistä ja lainattua, niin sanoakseni. Väitöskirjasta ja esseenovellikokoelmasta viimeistään selvinnee, mitä vanhalla fraasilla uusissa puitteissa tarkoitan! Olen työni aikana kohdannut erityylistä vuorovaikutusta hevosen ja ihmisen välillä; varovaista, ronskia, arkipäiväistä, toista huomioimatonta tai erityisen hyvin lukevaa sekä ainakin herkkää, tunnustelevaa ja määrätietoista. Välillä on oltu enemmän tarkkailuasemissa puolin ja toisin, toisinaan taas ymmärretty toisen ajatuksia niin hyvässä kuin pahassakin pitkällä kokemuksella. |
|
Avainsanat: vuorovaikutus, yhteismuotoutuminen, hevonen, väitöskirja, tekoäly |
AnalyysiLauantai 20.9.2025 Olen tuottanut tähänastisten väitöskirjavuosieni aikana valtaisan määrän kirjallista aineistoa, kuten aiemmin jo kerroin. Siis ihan itse kirjoittamaani (havaintomuistiinpanot, esseenovellit, tutkimuspäiväkirja). Ei ollut siten valmista dataa tai jonkun muun kirjoittamaa romaania, jota olisin tutkinut. Tiedustelinkin väitöskirjani pääohjaajalta heti tohtorikoulutusohjelmaan päästyäni, että jos teen noin, niin voiko itse väitöskirja (minun tapauksessani monografia) olla sitten lyhyempi. Hän vastasi, että voi. Ei väitöskirjasta näytä minimittainen nyt kuitenkaan tulevan. Keväällä päätin muun muassa mitä esseenovellien versioita tulen käsittelemään analysoidessani materiaalia. Vaikka kehittelenkin vielä tekstejäni julkaisutarkoitusta varten, niin analyysi päättyy tietyn päivämäärän versioon kokoelmasta. |
|
Avainsanat: analyysi, väitöskirja, esseenovelli, havainnointi, menetelmä |
Hevostellen ja työskennellen SuomessaLauantai 6.9.2025 Tein väitöskirjaprojektini aikana kenttämatkoja ympäri Suomea, kuten tämän blogin seuraajat tietävät. Nyt on havainnoinnit suoritettu, vaikka varmasti lopun elämääni tarkkailen tilanteita hevosten kanssa sillä silmällä. Paljon jäi kuitenkin käymättä kiinnostavia hevospaikkoja. Myös sellaisia, joihin jossain uusien ihmisten tapaamisissa (vaikkapa maatalousnäyttely Farmarissa) alustavasti vähän lupailinkin mennä, jos kyseiselle suunnalle reissuja osuisi. Varmasti monia mielenkiintoisia tapoja toimia hevosten kanssa jäi tutustumatta. Mutta on myönnettävä, että rajansa se tuli vastaan minunkin kenttämatkoilleni väitöskirjatyötä varten. Toki varsan syntymästä hevosen lopettamiseen asti olen saanut hevosten elämänkaarta seurata erittäin monipuolisesti. |
|
Avainsanat: havainnointi, hevonen, väitöskirja, esseenovelli, kustantaja |
Hevostellen muilla mantereilla, osa IILauantai 9.8.2025 Amerikan mantereella on monenlaista hevoskulttuuria. Esimerkiksi Amerikan yhdysvalloissa (= Yhdysvallat = The United States of America = USA) puhutaan englantilaisesta ratsastuksesta, kun tarkoitetaan käytännössä tätä meille tutuinta ratsastustyyliä ja varustusta. Lännenratsastus taas lienee kaikille vähintään vanhoista elokuvista tuttua. Se pohjautuu amerikkalaisilla karjatiloilla tehtävään työskentelyyn. Sieltä tulevat perusteet niin cowboyn kuin hevosenkin varusteille lajissa – vielä nykyisinkin. Tosin ratsastuskypärään on tänä päivänä viriteltävissä lännenlieri tai valittavissa suoraan turvacowboyhattu (vrt. turvaratsastuskypärä). USA:sta löytyy myös vapauteen päästettyjen tai karanneiden kesyhevosten jälkeläisten muodostamia niin sanottuja villihevoslaumoja, joita mustangeiksikin vähän virheellisesti kutsutaan. |
|
Avainsanat: lännenratsastus, cowboy, luonnollinen hevosmiestaito, Hevoskuiskaaja, väitöskirja |
Artikkeli- vai monografiaväitöskirja; suomeksi vai englanniksiLauantai 28.6.2025 On kysytty teenkö artikkeliväitöskirjaa vai monografiaa. En kirjoita artikkelikokoelmaa, jossa on (toisaalla) julkaistujen tieteellisten artikkelien lisäksi yhteenveto-osa. Teen monografian. Eli yhtenäisen teoksen, joka julkaistaan vasta koko työn valmistuttua. Miksi näin? Oletan, että minun aineistollani ja tavoitteillani on järkevämpää kirjoittaa yksi kokonaisuus. Siis sen sijaan, että tuottaisin kolmesta viiteen erillistä artikkelia aiheestani vuosien varrella ja lopuksi sitoisin ne yhteen. Yksi syy tähän on, että keräsin aineistoni itse melko pitkän ajan kuluessa, enkä käyttänyt valmista aineistoa. |
|
Avainsanat: monografia, artikkeliväitöskirja, viittaus, esseenovelli, suomi |
