Komin kynästä

Kesää kohti lähdeluetteloa viilaillen

Lauantai 13.6.2026


Kevät ja alkukesä ovat menneet minulta vähän ohitse. Kuten oikeastaan talvikin.

Iltaisin pistääntyessäni vanhemmillani he saattoivat todeta, miten onneksi oli päivällä vähän satanut (tai sitten ei, vaan paistanut). Tuijotin vain väsyneenä ja sanoin, että jaa, vai oli…

Sähköpöytäni on olohuoneessa ikkunan edessä, mutten ole selvästikään nähnyt kesän tuloa, vaikka ulos olen varmaan toisinaan katsonut.

Olen keskittynyt alkuvuoden tiiviisti väitöskirjan tekstin uudelleen kirjoittamiseen ja paranteluun, jatkaen usein pitkälle yöhön. Onneksi apuna ovat olleet ohjaajieni arvokkaat kommentit. Työtä on heilläkin riittänyt.

Viime päivät olen viilaillut väitöskirjani lähdeluetteloa. Yrittänyt korjata Zotero-lähteidenhallintajärjestelmän tietoihin jääneitä virheitä.

Käytän Zoteroon tehtyä suomenkielistä APA7-viittaustyyliä. Tuo viittaustyyli on melko laajasti käytössä humanistisilla aloilla.

Tietenkään kaikki lähdemateriaalini eivät ole suomeksi. Minulta löytyy runsaasti englanninkielisiä ja joku ranskankielinenkin lähde. Nämä erikieliset lähteet on pyrittävä stilisoimaan lähdeluettelossa samantyyliseen APA7-sääntöjen mukaiseen ulkoasuun.

Eikä saa unohtaa nettilukijaa helpottavaa doi-tunnusta (tarvittaessa sen etsimistä) ja hyperlinkkien (se sinisellä alleviivattu) tekemistä lähdeluetteloon ja alaviitteisiin. Silloin lukija voi vain klikata linkkiä ja pääsee itsekin tutustumaan kyseiseen artikkeliin, tietoaineistoon, kirjaan tai videoon.

Ilman doi- tai urn-tunnusta oleviin lähdeluettelon linkkeihin on muistettava lisätä esimerkiksi "Haettu 13.6.2026 osoitteesta https://...”. Siihen voin vedota, jos verkkolinkki ei enää myöhemmin toimikaan.

On siis paljon pientä hienosäätöä, johon turaantuu hurjasti aikaa. Mutta ei ole auttanut kuin tehdä.

Joka kerta väitöskirjani lopun lähdeluetteloa (n. 40 sivua) läpi lukiessani löysin sinne jääneen virheen – tai useamman.

Mutta hyvä että huomasin!

PS. Eilisiltana kävin katsomassa pitkästä aikaa harjoituskoulukisoja Hyväntuulen Tilalla ja tänään lauantaina on Ratsastusseura Hakkapeliittojen estekisat Kimmon tallilla. Molemmat kotikunnassani Joroisissa. Kiva on nähdä vanhoja (ja nuorempia) niin hevos- kuin ihmistuttuja.

Avainsanat: väitöskirja, lähdeluettelo, Zotero, APA7, ratsastuskilpailut