Esseenovelleista:
Väitöskirjatutkijana kirjoitan autofiktiivisiä esseenovelleja hevosen ja ihmisen suhteesta silloin kun inspiraatio iskee... ja usein muutoinkin. Tänne laitan toisinaan makupaloja tuotoksieni sen hetkisistä versioista.
Esseenovellit sisältävät sekä fiktiota että faktaa tutkimustiedolla kuorrutettuna. Ne ovat tekstihybridejä, joissa sekoitan erilaisia rakenteita, tyylejä ja kirjoittamisen lajeja. Oma hevoselämäkertani juoksee taustalla jossain määrin. Väitöskirjaa varten tehdyistä havainnoista osa päätyy teksteihini mukaan, aitoina tai fiktiivisinä kuvauksina.
Kunhan prosessi etenee, tarkoituksenani on julkaista esseenovellikokoelma; hevostietoa kaunokirjallisessa muodossa aikuisille lukijoille. Voimaannuttavia tekstejä tässä polarisoituneessa maailmassa hevosihmisille. Ja kuplan ulkopuolisillekin.
K. Komin kotialbumi
*****
Kaurapellon poikki
– Kyllä se Oden on fiksu, nauroi Katri Leväsen Masalle palattuaan pihalle.
– No mitennii?
– No sitennii, että kun tuohon kaurapeltoon on tallautunu tuo polku, ku tuo laidun on tuolla metän reunassa ja siihen portille pittää päästä, Katri aloitti ja viittoili metsää kohti.
– ??
– No ku minä talutan Odenin tuonne laitumelle kaurahalmeen halki, nii se ei ees kuvittele yrittäväsä syyvä puolvalmista kauraa matkalla, Katri jatkaa. – Siis se polkuha on niin kapee tarkotuksella, ettei tuhlata hyvää viljaa. Odenin pittää kulkee perässä löysällä riimunnarulla. Sen pää on melkein minun selässä kiinni joskus.
– Ja muittenkos kanssa se syöpi, Masa alkaa myhhäillä seistessään jalat
vähän harallaan harmaantuneen navetan ja tallin muodostaman L:n kuppeessa.
K. Komin kotialbumi
*****
Räpiköimässä
No oikeesti mie olin kertomassa tästä uintireissusta Valkeisele. Siis tuo viimeaikoje uus tuttu istu siinä miun selässä niitte nahkaste vehkeitte piälä, mitä ropan ympär ol kiristelty. Se ei miun selekäruoto vällee oo niin hirvee mukava olleilla iliman tuommosta välkappaletta, mutta olokoo, ei tuo miuta nykysi ennee hirveesti häirihe. Toesta se ol sillo ku ensimmäistä kertoo sellasen selekää heittivät. Juupas, siitäpä riittäis juttua pirempääki…
Jos työ ihmettelette tätä miun puhheenparren sotkemista, se johtuu iha siitä, ku mie oon asunna niin monessa paekassa enne tänne harjumuastoloihi tulloo. Eikä kaet sillä oo vällii, toiste samamoiste kanssa mie tuun kuitennii ymmärretyks mis vuan ja kyl näitte erilaistennii kanssa jotennii aletaa tajuta toesiamme. Ies vähä.
K. Komin kotialbumi
*****
Ramboilua
... "Oman luokkani esterataa en vielä pääse kävelemään. Marssin siis kohti hevosautojen ja trailereiden parkkialuetta.
Musta hevonen laukkaa, laukkaa, laukkaa… vapaana kohti Ilkkaa ja Oden Hilliä.
Yritän äänettömästi kiljua varoituksen, vaikka tiedänkin, etteivät he ole ajatustenlukijoita. Oikea huuto ei sinne todennäköisesti kantaisi tai ainakin vain säikyttäisi heitä.
Näen kaukaakin, kuinka Odenin korvat alkavat kääntyillä taaksepäin, kuulostellen. Sen pää kohoaa ylös, ylemmäs ja askel kevenee, kevenee. Hyvin koulutettuna se ei kiristä talutuksessa käytettävää riimunnarua, vaan pysyttelee Ilkan rinnalla, oikealla puolella.
Odenin jalat nousevat joka askeleella yhä korkeammalle. Sen häntä kohottautuu kaarelle. Jännittyy." ...