Työhuone tyhjäksi - kiitoksien aikaTorstai 9.4.2015 klo 13:12
Olen pitkin kevättä koettanut löytää kalenterista tilaa työhuoneeni asteittaiseen siivoamiseen. 16 vuoden aikana kaappeihin on arkistoitu valtava määrä paperimateriaalia, jota ei käydä läpi päivässä tai kahdessa. Sitä mukaan kun arkistojen aarteita on käsiini sattunut, mieli on matkustanut vuosien takaisiin tilaisuuksiin ja tapaamisiin. Eräitä eduskunnan ulkopuolella tapahtuneita kansanedustajaurani tähtihetkiä ovat olleet juhlapuhe Raudussa monisatapäiselle Kihu-juhlan yleisölle sekä IPU:n 1000-hengen yleiskokouksen vetäminen vt. presidenttinä Etelä-Afrikassa. IPU-papereita peratessa monia haastavia ja mielenkiintoisia hetkiä kävin läpi päässäni. Arkistoista bongasin myös ohjelman, joka tiesi kertoa Valion uuden toimitusjohtajan olleen perustamani Eduskunnan Luomuryhmän seminaarissa puhumassa alkuvuosina. Eduskunnan Urheilukerhoon perustin ratsastusjaoksen, jonka puheenjohtaja olen ollut koko ajan, jo 15 vuotta. Sitäkin kautta olen saanut tutustua mahtaviin hevosihmisiin ja ollut järjestämässä erilaisia vierailuja ja kokeiluja eduskunnan henkilöstölle. Samalla on edistetty hevostalouden asiaa. Ensimmäiseltä kansanedustajakaudeltani, 16 vuoden takaa, mieleen on jäänyt elävästi sekin, kuinka tulin äänestyksen jälkeen valituksi eduskuntaryhmästämme maa- ja metsätalousvaliokuntaan. Siihen aikaan 17:sta jäsenestä vain kaksi oli naisia. Suhdeluku oli pitkälti sama monessa alan tapaamisessa. Oli tavallista, että minulle hymähdeltiin, kun nostin esiin ns. pienten sektoreiden asioita, kuten luomua, hevostaloutta, vihannesviljelyä, erikoiskasvintuotantoa tai naisten asemaa maaseudulla. Nyt kaikki ymmärtävät näiden tärkeyden osana maaseutumme – ja koko Suomen – tulevaisuutta. Jonkun täytyy olla edelläkävijä ja erilainenkin saa olla. Ei siitä ehkä välitöntä hyötyä itselle ole, mutta näkemystensä mukaisesti on elettävä! Minulle tärkeitä asioita päättäjänä ovat olleet maaseudun arvostuksen lisäksi yrittäjyyden edistäminen, tasa-arvoasiat niin kotimaassa kuin globaalisti sekä lasten ja nuorten hyvinvointi. Näitä asioita on ollut ilo ajaa Suomen Keskustassa, koska tahtotila on ollut yhteinen. Vaikka jätänkin työn eduskunnassa, voin onneksi olla varma, että työtä näiden asioiden ja ihmisryhmien puolesta tulee jatkamaan sinnikkäitä ja samanmielisiä keskustalaisia. Toivottavasti kansa äänestää aktiivisesti ja keskusta nousee vaalivoittoon. Uskon, että keskustan esittämillä keinoilla Suomi saadaan kuntoon! Aivan lopuksi haluan kiittää kaikkia tukijoitani. Kiitos perheenjäsenille, vaalitiimiläisille, esitteiden jakajille, puolestapuhujille, avustajilleni ja teille kaikille, jotka olette mahdollistaneet tämän luottamustehtävän hoidon eteläsavolaisten edustajana neljä vaalikautta. Hymyillään kun tavataan! |
Hyvinvointia koteihinTiistai 24.3.2015 klo 11:07 Lasten ja nuorten näkökulmasta kulunut vaalikausi on sisältänyt sekä hyvää että huonoa. Nuorisotakuu lässähti, koulutuspaikkoja on vähennetty roimasti pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja koulujen korjaamiseen ei ole riittävästi rahaa. Toisaalta kuraattori- ja psykologipalveluja on pyritty lainsäädäntöteitse parantamaan toisella asteella. Hyvää on myös se, että hallitus luopui viimemetreillä kotihoidontuen pakkokiintiöinnistä. Yleisesti ottaen on lapsenkin etu, että perheet saavat itse päättää hoitojärjestelyistä ja valtio luo mahdollisimman vähän pakkoja. Jos perheessä on ongelmia, ei voida ajatella, että lapsi säästyisi niiltä päivähoidon ansiosta. Lapsen turvallisuudentunnetta tai kasvatusta ei voi ulkoistaa päiväkoteihin. Päivähoidon laatuun tulee satsata, mutta päivähoidon tai varhaiskasvatuksen määrällisen lisäämisen sijaan ydinkysymys kuuluu, kuinka perheiden jaksamista voidaan auttaa kodin arjessa. Ääritapauksia varten tarvitsemme toki lastensuojelun ja muiden viranomaisten hyvää yhteistyötä. Keskusta on strategisessa ohjelmassaan linjannut kärkihankkeekseen perheiden auttamisen ajoissa ja lastensuojelun tarpeen vähentämisen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi lapsiperheille tarjottavan kotiavun saatavuuden parantamista: mm. lastenhoito-, kasvatus-, ja ruoanlaittoapua. Vuonna 1985 kotiavun lapsiperheasiakkuuksia oli noin 65 000, vuonna 1995 noin 30 000 ja viime vuosina enää alle 10 000. Kunnat ovat vähentäneet näitä palveluja taloudellisen tilanteen tiukennuttua. Kun asia on noussut epäkohtana esiin esimerkiksi perhetragedioiden yhteydessä, kunnat ovat paikanneet tilannetta lisäämällä lastensuojelun resursseja. Toisin sanoen sosiaalihuoltolain mukaisia palveluja on korvattu lastensuojelulakiin perustuvana perhetyönä. Tämä on johtanut tilanteisiin, joissa perheen olisi apua saadakseen tullut kääntyä lastensuojelun puoleen, vaikka avun tarve alun perin olisikin ollut kodinhoidollista. Tällainen asetelma ei vastaa sitä matalan kynnyksen palveluiden ihannetta, jota keskusta ajaa. Perheiden saatavilla tulee olla nimenomaan varhaisen tuen palveluita, siis kotiapua. Maailma modernisoituu ja mediatodellisuuden ote lapsista kasvaa. Kasvava individualismi tarjoaa paljon mahdollisuuksia, mutta maailma on kaikessa avoimuudessaan myös kylmempi ja turvattomampi paikka kuin aikaisemmin. Ylisukupolvisia perheitä ei juurikaan enää ole ja monilla perheillä – lapset mukaan lukien – ei ole luontevia tukiverkostoja, joihin nojata arjen haasteissa. Meillä on myös valitettavan iso joukko päihde- ja mielenterveysongelmaisia vanhempia. Nämä ja varmasti myös monet muut tekijät vaikuttavat siihen, että osa lapsista ja nuorista voi huonosti. Siksi on pidettävä huolta siitä, että päiväkotien ja koulujen ammattilaiset tunnistavat avun tarpeen ja apua on tarjolla lapsille ja nuorille. Yksi harvoja kansanedustajien hyväksyttyjä talousarvioaloitteita on muuten vuonna 1999 jättämäni aloite määrärahasta lasten ja nuorten psykiatrisiin palveluihin kuntatasolla. Kannan huolta erityisesti päihdeperheiden lapsista. En ole vakuuttunut siitä, että päihdehoito on mennyt meillä yksinomaan hyvään suuntaan. A-klinikkajohtoista ja RAY:n rahoittamaa päihdekuntoutusta on uudistettava rohkeasti, jos hoidon tuloksista ei ole näyttää nykyistä parempia tuloksia. |
Maaseutu - yhteys luontoon ja talouskasvuunMaanantai 16.3.2015 klo 14:22 Kuulun itse siihen suomalaisten runsaslukuisaan joukkoon, jolle maaseutumainen elinympäristö sekä yhteys luontoon perhesiteitä unohtamatta ovat asumisen ja elämisen prioriteetteja. Maalla myös varttuneena olen nähnyt, että luontoarvot ja taloudellinen toiminta ovat sovitettavissa yhteen. Menestyäkseen Suomi tarvitsee biotaloutta, metsäteollisuutta ja elintarviketuottajia. Jotta nämä sektorit rikastuttaisivat vienti- ja verokassaamme, täytyy ihmisten voida asua peltojen, metsien ja muiden raaka-ainelähteiden lähellä. Myös heidän peruspalveluistaan on huolehdittava. Tämä on ollut aina osa keskustan keskeistä sanomaa. Tällä vaalikaudella tuota edunvalvontaa on toden totta tarvittu, vaikka se ei oppositiosta käsin ole helppoa ollut. Hallitus on leikannut kerta toisensa jälkeen viljelijän sosiaaliturvaa karsimalla lomituspalveluita sekä korottanut mm. sijaisapumaksuja ja eläkemaksuja. Omat vaikeutensa maatalousyrittäjien ahdinkoon ovat tuoneet Venäjän asettamat vastapakotteet ja laskevat tuottajahinnat. On vaikea ymmärtää, miten tällaisena aikana, kun puhdas, eettinen ruoka sekä ruoanlaitto kiinnostavat meitä enemmän kuin koskaan ja puolueet ylistävät kilvan biotalouden nousua, maaseudulla asumiselle pitää edelleen hakea oikeutusta. Liekö kaupungistuminen hämärtänyt tuotteiden ja palveluiden alkuperää tai tarpeelliset EU-tuet tahranneet viljelijöiden imagoa, mutta ponnekkaalle edunvalvonnalle on yhä tarvetta. Keskusta katsoo, että myös kansainvälisessä politiikassa maaseudun kehittämisen ja ruokaturvan tulisi olla selvä päämäärä. Se on myös YK:n vuosituhatjulistuksen ensimmäinen tavoite. Huolimatta siitä, että ravinnontuotannossa on viime vuosikymmeninä saavutettu hyviä tuloksia, 800 miljoonaa ihmistä kärsii yhä aliravitsemuksesta. Ei riitä, että tietotaitoa lisätään ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen. Sadon paremmalla varastoinnilla voidaan pienentää hävikkiä, mutta ruokaongelmaa ei ratkaista yksistään paremmalla jakeluketjun hallinnalla. On nostettava satotasoja. Tarvitaan uutta osaamista ja teknologiaa. Maatalouden innovaatiotarpeiden tyydyttämiseen voitaisiin vastata yksityisen sektorin osaamisella. Tulevassa IPU-kokouksessa Hanoissa aion nostaa esiin luovempien rahoitus- ja yhteistyöinstrumenttien käytön kehitysyhteistyössä. Yritykset ja kolmas sektori voisivat löytää toisensa nykyistä paremmin. Kansalaisjärjestöjen verkostot ja maatuntemus auttaisivat yrityksiä etabloitumaan kehittyvien maiden markkinoille. Yritykset voisivat kehittää ja pilotoida paikanpäällä resursseiltaan niukkoja innovaatioita. Tuotteilla ja keksinnöillä edistetään kohdemaan hyvinvointia ja useissa tapauksissa tuotannollisella yhteistyöllä myös heidän yksityistä sektoriaan. Tällaista toimintaa on jo Suomesta käsin, mutta vasta pienimuotoisena. Kysymys ruoantuotannon riittävyydestä kulminoituu myös kehittyvien maiden naisiin. Naiset vastaavat valtaosasta alueen ruoantuotannosta, tuotteiden jalostuksesta ja jakelusta. Naisten oikeudellinen asema – mukaan lukien maan omistusoikeus – on suurimpia esteitä esimerkiksi Afrikan maatalouden kehityksessä. Naisilla on ollut ja on yhä suuri merkitys myös Suomen maaseudulle. Ilman nuoria naisia maaseutu ei saa uutta sukupolvea, mutta maalla asuvat naiset ovat yleensä myös aktiivisia toimijoita ja osallistuvat maaseudun omaehtoiseen ja asukaslähtöiseen kehittämiseen. Niin maaseutu kuin naiset kaipaavat nyt positiivista signaalia tulevaisuudennäkymistä. Maaseudulla aivan kuten kaupungeissa tarvitaan monen ikäisiä tekeviä käsiä, innovaatioita palvelutuotantoon sekä toimivaa yhteisöllisyyttä. Elinvoimaiset alueemme tukevat koko kansallista kehitystä, eikä niitä pitäisi nähdä toistensa kilpailijoina. Etelä-Savonkin pinta-alasta suurin osa on maaseutua. Se on meidän vahvuutemme, josta meidän pitää osata ammentaa. Maaseudun voimavarat ovat merkittäviä koko maan menestykselle, kun niitä käytetään kestävästi. |
Ratsu ja ratsastaja -
hevonen,
vuorovaikutus ja
kokemuksen esseet
