Komin kynästä

Lukijasta kirjoittajaksi

Lauantai 18.5.2024 klo 11.34

Kun on kysytty, miksi opiskelen kirjoittamista, on jälleen aloitettava lapsuudesta. Koettakaa kestää. Yritän olla lyhytsanainen, vaikka tuskin se taaskaan onnistuu.

Lupaan, että siirrymme lähemmäs nykypäivää seuraavissa postauksissa.

Kirjoitin lukemaan ja kirjoittamaan oppimisestani kaunokirjallisen tekstin yhdessä pikaharjoituksessa Avoimen yliopiston kirjoittamisen kurssilla muutamia vuosia sitten:

”Viisivuotias juoksee maalaistalon pihan poikki hame jaloissa lepattaen. Vaaleat hiukset ovat tiukalla letillä, paita on jäänyt tuvan penkille. Onhan elokuinen puintikeli.
Tytöllä roikkuu toisessa kädessä ohut kirja, jonka kuluneisuudesta näkee, että sitä on luettu pitkin päiviä jo vuosien ajan. Kirjanen tulvii vanhahtavia piirroksia, joiden lomassa on muutama tekstirivi. Tekstausta, kuten hän myöhemmin ymmärtää.
Tyttö kiljuu äidilleen täyttä kurkkua. Hän huutaa ja huutaa. Äiti ei huomaa kuivurin hurinalta ennen kuin tyttö on miltei jaloissa lähellä siiloa. Hämäräkin on tulossa. Äiti hätkähtää, että mikä on…
-Äiti, äiti!! Minä osaan lukea!
Pikkuäiti -kirja aukeaa ja tyttö papattaa kovalla äänellä. Vaikkei äiti kuulekaan kunnolla, hän hymyilee rohkaisevasti.
Puolen vuoden kuluttua tyttö piirtää kuvakirjan kummitädilleen. Hän osaa jo siihen tikkukirjaimilla kirjoittaa tarinankin. Viimeisellä sivulla lukee suuren keltaisen pallon alla: Aurinko paistaa ja kaikki nukkuvat.”

Liekö tuosta loppukaneetista jo syntynyt haluni yrittää ajatella lopulta aina positiivisesti, vaikka kova ”valittaja” olenkin. Siksi uskon väitöskirjanikin loppurahoituksen saamiseen ja esseenovellikokoelman julkaisuun.

Lukemiseen hurahdin lapsena aivan täysin. Kirjastokirjoja luin salaa vielä nukkumaanmenoajan jälkeen peiton alla taskulampun valossa. Kotona kannustettiin meitä kaikkia lapsia (lisäkseni iso- ja pikkuveli) myös kirjoittamaan kulttuurikilpailuihin niin runoja kuin suorasanaisiakin tekstejä pienestä pitäen. Jokainen taisi joskus menestyäkin. Kirjeiden kirjoittamisesta kerroin jo aiemmassa postauksessani.

Lukemisesta ja kirjoittamisesta tuli minulle vähitellen elinikäisiä ystäviä, työkavereita ja opiskeluvälineitä. Vähän niin kuin hevosista ja hevosihmisistäkin. Ja mistään edellä mainituista ei tule koskaan täysin oppineeksi, vaikka haluaisikin.

PS. Edelliseen postaukseen liittyen huomasin Hevostietokeskuksen sivuilla webinaaritallenteen sosiaalisesta lisenssistä.

Avainsanat: kirjoittaminen, lukeminen, kirjasto, Avoin yliopisto, Hevostietokeskus

Sosiaalinen lisenssi - kymmenen pointtia

Lauantai 4.5.2024

Pinnalla on viime vuodet ollut sanahirviö hevosurheilun sosiaalinen lisenssi. Itsekin olen väitöskirjaani liittyvissä apurahahakemuksissa termiä käyttänyt. Mitä se tarkoittaa ja miksi siitä niin kohkataan?

  1. Toiminnan sosiaalinen lisenssi on suora käännös englannista (social license to operate eli SLO).
  2. Lainsäädäntö asettaa tiettyjä raameja toiminnalle, mutta sosiaalinen lisenssi tarkoittaa yhteiskunnan hyväksyntää.
  3. Sen voidaan ajatella sisältävän alan toimijoiden, yhteistyökumppaneiden, suuren yleisön ja yleensäkin ympäröivän yhteisön hyväksynnän käytetyille menetelmille ja toimintatavoille esimerkiksi hevosurheilun parissa.
  4. Kestävyys sen eri muodoissaan sisältyy sosiaaliseen lisenssiin.

Lue lisää »

Avainsanat: sosiaalinen lisenssi, kestävyys, hevonen, hevosurheilu, apuraha

Vahingossa ratsastajaksi?

Lauantai 20.4.2024 klo 15.39

Ei nyt ihan.

Vaikka salaratsastajaksikin minua on tituleerattu. Siitä tematiikasta olen kirjoittamassa myös esseenovellia.

Muistaneeko joku teistä lukijoista vielä aikaa, kun lapsilla oli tapana haluta kirjeenvaihtokavereita? Myös kauempana asuvien sukulaisten ja kummien kanssa saatettiin kirjoitella. Niitä kirjeitä posti kuljetti paikasta A paikkaan B.

Nykyisin sitä taidetaan kutsua etanapostiksi.

Joka tapauksessa, lapsuudessani Heinolan serkkutytöt alkoivat käydä ratsastamassa. Ja he kertoivat tallielämästä sitten kirjeissään minulle.

Lue lisää »

Avainsanat: ratsastus, hevonen, kirjoittaminen, vuorovaikutus, esseenovelli

Kuinka yhdistää kaksi kiinnostuksen kohdettaan?

Lauantai 6.4.2024 klo 17.52

Yksinkertainen vastaus: ryhdy väitöskirjatutkijaksi!

Muutaman vuoden kokemuksella sanoisin, että tuo on aivan yhtä hyvä ajatus kuin valita ammatiksi ratsastuksenopettaja tai hevosenhoitaja vain, koska tykkää hevosista. Tai vastaavasti tarjota kirjakustantamoille romaanikäsikirjoitustaan, koska pitää kirjoittamisesta ja lukemisesta.

Kyllä, olen itse viime vuosituhannella hakenut sekä ratsastuksenopettaja- että hevosenhoitajakouluun Ypäjälle. Ja tullut valittua molempiin.

Terveisiä vaan ROK-I-kurssilaisille vuodelta 1987 ja etenkin kämppäkavereille. Ja kiitokset silloisille opiston opettajille, olitte päteviä ja vaativia, perusratsastus- ja hevostaitoni koheni ansiostanne.

Lue lisää »

Avainsanat: väitöskirjatutkija, hevonen, kirjoittaminen, Hevosopisto, ROK-I

Hei Sinä siellä ruudun takana!

Lauantai 23.3.2024

Kiitos, että olet jo käynyt pitkin talvea vilkuilemassa työn alla olevia kotisivujani. Itse olen alkuvuoden ajan pohdiskellut bloggausta ja vähän muutakin Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkijoille järjestämällä Tutki(ja) bloggaa -kurssilla. Mutta siitä ehkä myöhemmin lisää.

Lupaan, että kevään aikana kotisivuilleni aukeavat loputkin perussivut, joita olen viime ajat mielessäni muiden töiden ohessa suunnitellut.

Vielä puuttuvat lisätietoja taustastani eli Vuosien varrelta -sivu sekä Esseenovelleja -sivu. Viimeksi mainitulla sivulla tulen postaamaan silloin tällöin otteita väitöskirjaprosessin aikana kirjoittamistani hevosaiheisista kaunokirjallisista teksteistä. Ne ovat osa väitöskirjani aineistoa.

Tavoitteenani on myös julkaista hevosaiheinen autofiktiivinen esseenovellikokoelma viimeistään väitöskirjan valmistumisen yhteydessä vuonna 2026.

Avainsanat: kotisivu, blogi, esseenovelli