Komin kynästä

Hevosmaailma ennen, nyt ja tulevaisuudessa

Lauantai 21.3.2026

Esseenovellini ovat autofiktiivisiä, kuten olen aiemmin kertonut, mikä osaltaan suojelee tutkittavia ja itseäni; tarinat ovat sekoitus faktaa ja fiktiota. 

Tarkoitukseni on ollut huomioida myös ajallinen konteksti esseenovelleissani, jotka käsittelevät eri aikakausia. Se, mikä nykyisin ei ole sallittua tai toivottua, saattoi olla normaalia, silloisen (parhaan) tiedon mukaan toimittua esimerkiksi neljäkymmentä vuotta sitten.

Koska väitöstutkimuksessani havainnoin todellisia ihmisiä ja hevosia, heidän arkeaan, minun täytyy olla havainnoitavien luottamuksen arvoinen.

Nykykeskustelu hevosurheilun yhteiskunnallisesta hyväksynnästä eli sosiaalisesta lisenssistä on nostanut pintaan tiedon tarpeen lisääntymisen ja käytäntöön jalkauttamisen kestävällä tavalla.

Lue lisää »

Avainsanat: hevonen, hyvinvointi, esseenovelli, sosiaalinen lisenssi, väitöskirja

Väitöskirjatekstiä hiomassa - hevosia vähemmäksi

Lauantai 7.3.2026

Monografiassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siten isompien rakenteellisten tai vähäisempienkin tekstimuokkausten jälkeen on tarkistettava käytännössä koko väitöskirjan teksti taas kertaalleen läpi.

Jo vuodenvaihteen tienoilla päätin ohjaajieni suosituksesta jättää väitöskirjasta pois eräänlaisen päiväkirjamaisen autoetnografisen tarinan kenttämatkoistani. Myös toinen osio, jossa oli runsaasti hevosiin liittyviä havaintositaatteja, siirtyy tällä erää syrjään. Sen osan tarkoitus oli minun mielikuvissani alun perin viedä asioita menetelmästäni, teoriasta lähemmäs käytäntöä.

Niinpä väitöskirjani rakenne alkaa olla palautumassa perinteisen mallin mukaiseksi post-laadullisuuden hengestä huolimatta. Helpommalla olisin päässyt, jos olisin heti alunperin tyytynyt noudattamaan tarkemmin tutkimuskirjoittamisen konventioita…

Lue lisää »

Avainsanat: väitöskirja, hevonen, monilajinen etnografia, vuorovaikutus, kirjoittaminen