Komin kynästä

Vinkkejä joululomalle

Lauantai 14.12.2024

Näitähän sitä joka tuutista tähän aikaan vuodesta tulee. Joten hyväntuulista joulua jo nyt teille kaikille!

Hevosihmisillä ei tunnetusti ole ajankäytöllisiä ongelmia, sitä ylimääräistä aikaa kun ei ole. Mutta jos nyt kuitenkin keskusteltaisiin lomatekemisestä…

Siinä tapauksessa, että tämän vuoden kirjamessut jäivät väliin, etsi kirjastosta tai kirjakaupasta hevosaiheisia kaunokirjoja, dekkareita tai hyväntuulen romskuja. Usein nämä toki ovat käännöskirjallisuutta, valitettavasti myös käännösvirheineen (jos asiantuntija ei ole tarkistanut esimerkiksi ratsastukseen liittyvää terminologiaa). Kysy asiantuntevilta työntekijöiltä apua, jos et itse löydä sopivaa luettavaa.

Lue lisää »

Avainsanat: kaunokirjallisuus, tietokirja, hevonen, Yle Areena, Mielivaellus

Kuinka rahoittaa väitöskirja?

Lauantai 21.9.2024

Tietyllä tavalla on hyvä, ettei väitöskirjan teon aloittaminen ole liian helppoa. Väitöskirjaprosessi kokonaisuudessaan, ja erityisesti rahoituksen hakeminen ja sen saaminen, ovat suuria ponnistuksia. Se koettelee myös henkistä kestävyyttä ja jaksamista.

Siten oma into ja halu on oltava tapissa, jotta jaksaa uskoa, että valmista tulee. Ainakin, jos ei työskentele valmiissa ja jo rahoitetussa tutkimusryhmässä esimerkiksi yliopistossa. Joillekin onnekkaille maisteriopiskelijoille näitäkin paikkoja tarjotaan.

Muilla aikaa kuluu tuhottomasti kymmeniin huolella valmisteltuihin apurahahakuihin erilaisille säätiöille ja rahastoille, jotka rahoittavat jatko-opiskeluja ja siihen liittyvää tutkimusta. Jokaisessa haussa on omat kommervenkkinsä ja merkkimääränsä hakemuksen eri kohdille.

Lue lisää »

Avainsanat: rahoitus, apuraha, säätiö, rahasto, väitöskirjatutkija