Komin kynästä
Hevostellen EuroopassaLauantai 12.7.2025 Väitöstutkimusta suunnitellessani päätin sisällyttää tutkimussuunnitelmaan (auto)etnografiaa Suomen ulkopuolellakin. Voisin näin saada lavennettua aineistoani, kenties törmätä johonkin odottamattomaan tai saisin nostettua muistin perukoilta vanhoja sattumuksia tai hevosia esseenovelleihini. Lisäksi yliopistot ja väitöskirjatutkimuksen rahoittajat ainakin sanovat arvostavansa kansainvälistymistä väitöskirjatyössäkin. Maailmalla on harrastettu tai harrastetaan sellaisiakin ratsastuslajeja, jotka eivät ole Suomessa niinkään tuttuja (vaikkapa horse ball) tai edes laillisia (kuten bull fighting tai team roping). Eteläisestä Euroopasta lähtöisin on esimerkiksi working equitation (työratsastus), jota yhdellä kenttämatkallani pääsin myös kokeilemaan. |
|
Avainsanat: kenttämatka, havainnointi, kansainvälisyys, suomenhevonen, esseenovelli |
