Komin kynästä

Mitä väitöskirjaprosessissa seuraavaksi?

Lauantai 19.9.2026

Mitä väitöskirjaprosessissa seuraavaksi?

Nyt kun kirjani on ilmestynyt, ja olen saanut esitarkastajilta puoltavan lausunnon väitöskirjan julkiseen tarkastukseen, pääsen viimeistelemään väitöskirjatekstini.

Esitarkastajat olivat tehneet yhteislausunnon ja täytyy jo nyt kiittää esitarkastajia kommenteista. Ne laittavat pohtimaan, mitä voisi ja kannattaisi tehdä, jos nyt aloittaisi uudelleen väitöskirjaprosessin.

Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto ehti myös päättää väittelyluvasta. Siten olen voinut alkaa muun ohessa suunnittelemaan väitöstilaisuutta (25.11.2026 klo 12) kustoksen eli väitöstilaisuuden puheenjohtajan kanssa, joka on yliopiston määräämä väitöstilaisuuden virallinen valvoja.

Puolen vuoden sisällä väittelyluvasta on siis järjestettävä itse väitöstilaisuus. Virallisen päätöksen väitöstilaisuudesta tekee tiedekunnan dekaani eli johtaja (tai varadekaani).

Väitöskirjasta on kirjoitettava tiivistelmä, joka kokoaa yhteen pääasiat 200 sivun monografiastani. Teen abstraktin myös englanniksi. Nämä sijoittuvat julkaistavan väitöskirjan alkuun. Tiivistelmän pituus on noin 2000 merkkiä. Lisäksi asiasanat ja julkaisutiedot eli kokonaisuudessaan yksi sivu.

Tiivistelmien jälkeen väitöskirjaani tulee Kiitokset-osio ja Esipuhe. Näissä on joitakin perinteitä, mutta lähtökohtaisesti väitöskirjatutkija saa muotoilla ne melko vapaasti, koska ne eivät kuulu arvioitavaksi. Siksi ne eivät ole vielä mukana esitarkastajille mennessä versiossa.

Korjaan myös väitöskirjassa mahdollisesti huomaamiani teknisiä virheitä sekä selkeytän joitakin kohtia, joihin esitarkastajat kiinnittivät huomiota.

Suunnittelen väitöskirjani kannen yhdessä yliopiston Avoimen tiedon keskuksen julkaisutoimituksen kanssa. Ajatus on jo olemassa. Ainakin minulla. Myös väitöskirjan saavutettavuus varmistetaan.

Lopuksi laitan koko komeuden tieteelliselle toimittajalle tarkistettavaksi (minun tapauksessani pääohjaaja). Sitten väitöskirja menee taittoon ja painoon. Oikoluku vedoksesta on tällekin opukselle tehtävä itse.

Sen jälkeen on aika aloittaa lektion eli väitöstilaisuuden aloituspuheen valmistelu. Palaan ehkä tähän myöhemmin tänä syksynä blogissani, kunhan sinne asti pääsen.

Avainsanat: esitarkastuslausunto, väittelylupa, tiivistelmä, abstrakti, esipuhe

Väitöskirja esitarkastuksessa

Lauantai 8.8.2026

Mietin hetken, josko viitsin mainita hevosia ja kirjoittamista käsittelevän väitöskirjani olevan esitarkastuksessa. Kun eihän sitä koskaan tiedä, mitä mieltä kaksi esitarkastajaa vuosien työstäni ovat…

Mutta kyllä. Väitöskirjani lähti kesällä esitarkastusprosessiin tiedekunnan hallinnon kautta.

Se tarkoittaa, että omasta ja väitöskirjaohjaajieni filosofian tohtori (FT), kirjallisuuden professori Sanna Karkulehdon ja FT, tutkijatohtori Karoliina Maanmielen puolesta väitöskirjani on valmis esitarkastettavaksi.

Lue lisää »

Avainsanat: hevonen, väitöskirja, esitarkastus, ohjaajat, väitöskirjavaatimukset