Komin kynästä

Kurssilla vielä kerran...

Lauantai 31.10.2026


Hurraa!! Väitöskirjani lopullinen otsikko on selvillä. Se on "Hevosia, hevosihmisiä ja kokemuksen esseenovelleja: Monilajinen (auto)etnografia autofiktiivisessä kirjoittamisessa".

Aiemmin AI-postauksessani lupasin, että perehdyn tänä syksynä myös hieman tekoälyyn ja etenkin sen eettiseen ja turvalliseen käyttöön tutkimuksessa. Webinaareja ja tallenteita aiheesta on riittämiin myös Jyväskylän yliopiston intranetissä.

Vielä en ole päässyt noihin käsiksi, mutta onhan tässä vuotta jäljellä...

Ihan virallisellakin kurssilla olen viimeisen kerran ennen valmistumista. Olin jo aiemmin päättänyt, että osallistun Väitökseen valmistautuminen -opintojaksolle. Ajattelin siitä olevan hyötyä ja sen rytmittävän sopivasti kuukausia ennen väitöstilaisuutta.

Lisäksi tapanani on ollut ihan vertaistukimielessäkin osallistua vähintään yhdelle jatko-opiskelijoille tarkoitetulle opintojaksolle joka lukukausi. Poikkeus tähän oli viime kevät. Se oli sen verran raskas ja tiivis monografiatekstin ja kirjan käsikirjoituksen parissa työskennellessä.

Väitökseen valmistautuminen tarkoittaa teknisten asioiden sekä protokollan läpikäyntiä. Väitöskirjan lisäksi kaikenlaisia sääntöjä on niin itse väitöstilaisuuteen kuin -karonkkaankin. Ei maailma tietysti kaadu johonkin pikkuvirheeseen, mutta olisihan se kiva toimia suunnilleen oikein.

Valitettavasti tänä vuonna suomenkielistä opintojaksoa ei ole, joten osallistun vain tiivistettyyn englanninkieliseen kurssiin. Kyseisellä opintojaksolla valmistellaan myös väitöstilaisuuden lektiota (Lectio Praecursoria) eli yleistajuista puhetta väitöskirjasta. Sen kesto on maksimissaan 20 minuuttia, ja siinä pitäisi tiiviisti käydä läpi tutkimus ja sen anti yleistajuisesti.

Itselläni julkista puhetta pitäessäni kesto yleensä venyy selvästi verrattuna kotona puheen lukemiseen. Onneksi lektio kirjoitetaan ja puhe pidetään niin sanotusti paperista. Toisinaan lektio hieman muokattuna myös julkaistaan alan julkaisussa.

Väitökseen valmistautuminen tarkoittaa tietysti väitöskirjan huolellista läpikäyntiä esitarkastajien lausuntoihin peilaten. Näin voi hieman valmistautua väitöstilaisuudessa eteen tuleviin kysymyksiin.

Seuraavassa postauksessani kerron muun muassa itse väitöstilaisuuden protokollasta.

PS. Kirjani on julkaistu 7.9.2026. Myyn itse kirjaani Hevosia ja hevosihmisiä -sivun kautta, aina tavattaessa ja kalenterisivuilta löytyvissä tapahtumissa. Voit myös ehdottaa kirjastollesi tai ratsastusseurallesi, että tilaisivat minut kirjailijavieraaksi Lukukeskuksen kautta.

Avainsanat: väitös, lektio, väitöskirja, Lukukeskus, Hevosia ja hevosihmisiä -kirja