
KOMI: Sotilaallisesti liittoutumattomat maat pitävät yllä Pohjolan ja Itämeren alueen vakautta11.03.2015
Kansanedustaja Katri Komin (kesk.) mukaan Suomella on osaltaan tärkeä tehtävä Pohjolan ja Itämeren alueen vakautta edistävänä maana. – Suomi ylläpitää vakautta sotilaallisen liittoutumattomuuden ja rauhanrakentamiseen aktiivisesti tähtäävän ulkopolitiikan kautta. Komi pitää tiistaina eduskunnassa käsiteltyä katsausta turvallisuuspoliittisesta yhteistyöstä hyvänä linjoja kokoavana asiakirjana, mutta löytää siitä myös huomautettavaa: – Katsauksessa todetaan melko ylimalkaisesti, että Suomi kannattaa EU:n laajentumispolitiikan jatkamista. Haluan korostaa ulkoasiainvaliokunnan kantaa, jonka mukaan laajentumisen tulee perustua tiukkaan mutta oikeudenmukaiseen ehdollisuuteen ja sovittujen kriteerien täyttämiseen. Komin mukaan ennakointia kansainvälisiin hankkeisiin ja sopimuksiin sekä Suomen vaikuttamisen suuntaa EU:ssa olisi voitu myös tarkentaa. Hän viittaa esimerkiksi rypäleaseet kieltävän sopimuksen kaltaisten hankkeiden ennakointiin, sillä niillä on vaikutusta Suomen puolustussuunnitteluun. Suomen ja Ruotsin yhteistyötä turvallisuuspolitiikassa ja sen laajentamisen pohdintaa Komi pitää järkevänä. – Se ei kuitenkaan tarkoita minkään uuden unionin syntyä. |
23.04.2015 20:00 | Komille uusia luottamustehtäviä |
31.03.2015 | KOMI: Kestävä kehitys luo reilumpia yhteiskuntia |
13.03.2015 | KOMI: Ihmisoikeuksien toteutuminen parasta turvallisuuspolitiikkaa |
11.03.2015 | KOMI: Sotilaallisesti liittoutumattomat maat pitävät yllä Pohjolan ja Itämeren alueen vakautta |
10.03.2015 | Ulkoasiainvaliokunta: Ihmisoikeuksien toimintaohjelma heti vaalikauden alussa |
09.03.2015 | Ulkoasiainvaliokunta puoltaa sotilaallista koulutusapua Irakille |
19.02.2015 | KOMI: Toisen asteen oppilaitosverkko turvattava vaikeinakin aikoina |
16.12.2014 | KOMI: Maatalous jatkuvassa muutoksen tilassa ja leikkausten pelossa |
27.11.2014 | KOMI: Afganistan tarvitsee edelleen tukea |
19.11.2014 | Komi ja Karhu osallistuvat New Yorkissa YK:n parlamentaariseen kuulemiseen |
Siirry arkistoon » |