
KOMI: Afganistan tarvitsee edelleen tukea27.11.2014
Kansanedustaja Katri Komi (kesk.) tukee Suomen osallistumista ISAF:n (International Security Assistance Force) seuraajamissioon Afganistanissa. Nato-johtoinen Resolute Support -operaatio keskittyy neuvonanto-, koulutus- ja tukitehtäviin. ISAF-operaation päättyessä kuluvan vuoden lopussa siirtyy vastuu Afganistanin turvallisuudesta kokonaan kansallisille turvallisuusjoukoille. Komi korostaa, että kaikkien uhrausten ja investointien jälkeen olisi väärin jättää Afganistan yksin katsomaan, kuinka sen kansalaisten käy. Hänen mukaansa tärkeintä on säilyttää kehityksen oikea suunta ja estää maan vaipuminen takaisin konfliktiin ja sekasortoon. – Taleban-hallinnon kaaduttua, 2000-luvun edetessä Afganistan on ottanut askeleita demokraattisen yhteiskunnan suuntaan, miljoonat pakolaiset ovat voineet palata ja koulutus- sekä terveydenhoitotilanne ovat parantuneet. – Mikäli ISAF-operaatiota ei olisi ollut, voimme vain arvailla, kuinka paljon alisteisempi afganistanilaisten naisten ja tyttöjen asema olisi, kuinka paljon pienempi olisi koulua käyvien osuus tai kuinka paljon turvattomampaa Kabulin kaduilla olisi kulkea. Afganistan on silti yhä yksi vaikeimmista maista naisille. Myös laajalti esitettyyn kritiikkiin Komi näkee aihetta: – Siinä mielessä Afganistanin operaatio voidaan lukea epäonnistuneeksi, että vahvalla sotilaallisella kriisinhallintapanoksella ei ole millään voitu korvata puutteellista sovittelu- ja neuvottelupanosta. Eduskunnassa käytiin keskiviikkona lähetekeskustelu valtioneuvoston selonteoista Afganistanin tilanteesta ja Resolute Support -kriisinhallintaoperaatiosta sekä sotilasosaston asettamisesta korkeaan valmiuteen osana Ruotsin, Suomen, Norjan, Viron, Liettuan, Latvian ja Irlannin muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa. |
23.04.2015 20:00 | Komille uusia luottamustehtäviä |
31.03.2015 | KOMI: Kestävä kehitys luo reilumpia yhteiskuntia |
13.03.2015 | KOMI: Ihmisoikeuksien toteutuminen parasta turvallisuuspolitiikkaa |
11.03.2015 | KOMI: Sotilaallisesti liittoutumattomat maat pitävät yllä Pohjolan ja Itämeren alueen vakautta |
10.03.2015 | Ulkoasiainvaliokunta: Ihmisoikeuksien toimintaohjelma heti vaalikauden alussa |
09.03.2015 | Ulkoasiainvaliokunta puoltaa sotilaallista koulutusapua Irakille |
19.02.2015 | KOMI: Toisen asteen oppilaitosverkko turvattava vaikeinakin aikoina |
16.12.2014 | KOMI: Maatalous jatkuvassa muutoksen tilassa ja leikkausten pelossa |
27.11.2014 | KOMI: Afganistan tarvitsee edelleen tukea |
19.11.2014 | Komi ja Karhu osallistuvat New Yorkissa YK:n parlamentaariseen kuulemiseen |
Siirry arkistoon » |