
Lasten leikki murroksessaTiistai 21.10.2014 klo 10:03 Kosketusnäytölliset puhelimet ovat lisääntyneet lasten keskuudessa räjähdysmäisesti. Kun vuonna 2012 kosketusnäyttöpuhelin oli 7–8-vuotiaista 25 prosentilla, vuotta myöhemmin osuus oli 56 prosenttia. Tänä vuonna lukuun tullee jälleen aimo harppaus. Vanhemmilla koululaisilla kosketusnäyttöpuhelimet löytyvät jo 80–90 prosentilta iästä riippuen. Kosketusnäytöllistä tarjontaa täydentävät tablettitietokoneet. Etenkin lapsiperheissä nekin ovat yleistyneet huimaa vauhtia. Niillä on selkeästi vanhempien näkökulmasta arkea helpottava vaikutus: ne kulkevat kokonsa puolesta kätevästi mukana, ohjelmaa on aina saatavilla viihdykkeeksi ja lapsen on helpompi omaksua kosketusnäytön kuin kaukosäätimen logiikka. Muovailuvahaan tai vaikka legoihin verrattuna tabletin etu on myös sen siisteys – tabletit eivät sotke. Trendinomaisesti lasten viihdykkeet ovat siis karanneet kosketusnäyttöjen maailmaan. Kolikolla on arvatenkin kaksi puolta. Lapset oppivat uuden teknologian avulla yhä nuorempina ketteriksi median käyttäjiksi. Passiiviseksi mielletty tv:n katselu on tullut minuutti minuutilta lasten keskuudessa alaspäin. Kosketusnäytöille tuotetut sisällöt ovat usein vuorovaikutteisempia. Tutkitusti etenkin 3–6-vuotiaat käyttävät mieluummin aikaa enemmän peleihin kuin ohjelmiin. Tavallisilta sarjoiltakin vaaditaan nyt pelillisiä ominaisuuksia. Yle on lunastanut paikkansa hyvin kosketusnäyttökehityksen aallonharjalla ja tarjoaa muun muassa Areenan kautta laajasti sisältöjä lapsille, joista eniten 0–7-vuotiaille. On tärkeää, että julkinen palveluntuottaja huomioi kehityksen suunnan ja tarjoaa vastuullisia sisältöjä kaupallisten kanavien tarjonnan lisäksi. Kolikon varjoisampi puoli liittyy siihen, millaiseksi ”kaikki heti mulle nyt” -interaktiivinen ja pelipainotteinen kosketusnäyttömaailma lapset kasvattaa. Väheneekö lasten kärsivällisyys? Tottuvatko lapset olemaan laitteiden ja niiden ärsykkeiden ympäröimänä niin syvästi, että koulussa paikallaan istuminen muuttuu mahdottomuudeksi? Tutkimusten mukaan kasvokkainen vuorovaikutus lasten välillä on jo joissain ikäryhmissä vähentynyt, eivätkä tarkkaavaisuushäiriöt ole ainakaan vähenemään päin. Uskon, että lasten tasapainoisen kehityksen kannalta heidän median käyttöään on järkevä säännöstellä. Perinteiset lelujen avulla toteutetut leikit kehittävät lasten luovuutta sekä vuorovaikutustaitoja muiden lasten kanssa liikunnallisten leikkien tarpeellisuudesta puhumattakaan. Kärsivällisyyskin karttuu eri tavalla, kun asiat eivät tapahdu itsestään ruutua sipaisemalla. Hyvää ja kehittävää ei kannata sysätä sivuun vain siksi, että helpompia ja mukavampiakin aparaatteja on saatavilla. Muovailuvaha on hyvä virike, vaikka se sottaisikin tablettia enemmän. |