
HeinäntekojärkeäMaanantai 15.9.2014 klo 10:10 Keskusta julkaisi elokuussa 101 ideaa normien purkamiseksi Suomessa. Ajatuksena on keventää sekä joustavoittaa lainsäädäntöä. Säädetyt normit ovat tuskin koskaan täysin turhia. Niitä ei lähtökohtaisesti ajatella säädettävän kenenkään harmiksi, vaan asettamiselle on löydettävissä järkisyy. Kysymys piilee kuitenkin siinä, onko syy niin painava ja riittävän monia koskeva, että sitä varten kannattaa rakentaa lisää byrokratiaa. Vastaus kysymykseen riippuu tietysti siitä, kelle kysymys esitetään. Esimerkiksi luonnonsuojelujärjestön edustajalla ja metsänomistajalla tai teollisuudella voi olla hyvinkin erilainen näkökulma metsiin liittyvään lainsäädäntöön. Eduskunnan lainsäädäntötyössä pyrimme ottamaan huomioon näitä erilaisia näkökulmia ja sovittamaan niitä yhteen. Millainen säätely on luontoarvojen, turvallisuuden ja hyvinvointiyhteiskuntamme säilyttämisen kannalta tarpeen, millainen sääntely on kenties mennyt jo yli hankaloittaen liiaksi kansalaisten, yrittäjien ja yhteisöjen toimintaedellytyksiä? Taatusti myös keskustan hallituskausilla on säädetty sellaisia normeja, joiden toimeenpano on käytännössä osoittautunut liian raskaaksi. Toisaalta Matti Vanhasen II hallituksen aikana kansalaisten elämää hankaloittavaa byrokratiaa purettiin. Esimerkiksi ympäristöministeriön hallinnonalalla pieniä laitoksia ja tavanomaisia huoltoasemia vapautettiin byrokraattisesta lupamenettelystä ja siirryttiin ilmoitusmenettelyyn. Samalla siirryttiin tarve- ja riskiperusteiseen viranomaisvalvontaan. Nyt on jälleen aika ryhtyä käyttämään heinäntekojärkeä. Työtä ja tervettä järkeä -asiakirjaan ja konkreettisiin normienpurkuehdotuksiin pääset tutustumaan: http://www.keskusta.fi/loader.aspx?id=a273dbf2-6b10-4984-a6c2-8724deae9c56. 101 koossa olevaa ehdotusta ovat alkusoitto talkoille. Keskusta jatkaa työtä ja ottaa uusia ehdotuksia vastaan kaikilta suomalaisilta, yrityksiltä sekä yhteisöiltä. Kannustan lähettämään omia ehdotuksia lokakuun loppuun asti suoraan keskustan puheenjohtaja Juha Sipilälle ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikaiselle sähköpostitse (juha.sipila@eduskunta.fi ja kimmo.tiilikainen@eduskunta.fi) tai keskustan nettisivujen kautta: http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Osallistu-ja-vaikuta/101-ehdotusta. Myös Facebookissa voi osallistua: https://www.facebook.com/pages/Ty%C3%B6t%C3%A4-ja-tervett%C3%A4j%C3%A4rke%C3%A4/272954082890408. |