Ajan laukka nopeutunutMaanantai 31.3.2014 klo 11:33 Mummi yhdeksänkymmentä elettyään; elämä kolmenkymmenen vuoden jaksoissa.
Oma ajanlaskuni viidentoista vuoden sykleissä.
Lapsuus ja koulunkäynti; opettelua omaan itseen, työhön, keskustalaisuuteen ja kansainvälisyyteen. Nuoruus; opiskelua, rinkkamatkoja, duuneja, pioneerileiri Krimillä, kilpaurheilua, ulkomailla asumista, kirjoittamista, maatalousyrittäjyyttä. Keski-ikä tuli vastaan kansanedustajan luottamustoimea eläessä; Savon pikku Pariisissa ja Etelä-Savossa sekä Helsingissä ja muualla Suomessa teitä puolustaessa, edustaessa ja kansainvälisesti mualimaa parantaessa.
Mahdollisuus jollekin uudelle? MUISTA HENGITTÄÄ MYÖS TÖISSÄ KATRI! kirjoitti ja piirsi ystävä viestiksi työhuoneeni seinälle selvittyään aivoinfarktista elämään.
Ilman perhettä ja tukiryhmää, puolesta puhujia, naisia ja miehiä, kirjan myyjiä, karjalaisia, kahvin keittäjiä (kiitos kaakaosta!), autokuskeja, runon ystäviä, minuun uskoneita ja esitteen jakajia – julkisesti ja illan pimeydessä, jokaisessa maakunnan kylässä ja taajamassa sekä kaupungissa – en vaaleista toiseen olisi saanut ääniä jokaiselta äänestyspaikalta vaalipiirissämme, tai ollut suhteellisesti kymmenen valtakunnassa eniten ääniä saaneen joukossa lähes joka vaaleissa. Ilman teitä eteläsavolaisia äänestäjiä en olisi neljännellä vaalikaudellani tänään tätä päätöstä tekemässä.
On jo ihan hyvä joissain asioissa – voiko sen laittaa syrjään? Vai huolestua kun tuollaista alkaa tulla mieleen – aika lähteä?
Pitää uskaltaa. On tultava alas korkeankin esteen jälkeen, otettava suunta, katse eteenpäin, kantapäät alhaalla, uusi tavoite ja tasapaino. Tai antaa mahdollisuus tuntemattoman tulla eteen: Mitä isona ihmettelen ja kenen kanssa?
Eduskunnassa moni tuttavaksi tullut on lähtenyt/lähtemässä äänestäjien tai omasta tahdosta, viroista eläkkeelle tai muuten omaa elämäänsä jatkamaan toisaalla. Keskustalaiskollega sanoi lehtitiedon mukaan: Vaihdoin politiikan hyvään elämään. Talo ei enää sama kuin tullessani, ei ihmisetkään.
Annan mahdollisuuden toiselle, toivottavasti naiselle, kantaa vastuuta, tuntea sisällään, iloita vaalituloksen tultua, aloittaa maakunnan ihmisten ja elämäntavan puolesta taistelu kansanedustajan roolissa. Voimia!
Hyväntuuliset hyvästit aprillipäivän aattona
(jos hallitus ei kaadu tänäänkään, jatkan ehkä teemasta seuraavassa blogikirjoituksessa palattuani rutiinileikkauksen jälkeen sairaslomalta ensi viikon istuntoihin – työtä riittää vaaleihin saakka)
|
Ratsu ja ratsastaja -
hevonen,
vuorovaikutus ja
kokemuksen esseet