Kaksi viikkoa sitten käytiin eduskunnassa välikysymyskeskustelu hallituksen kuntapolitiikasta keskustan johdolla. Halusimme nostaa kissan vielä kerran pöydälle tilanteessa, jossa kuntauudistus ja sen päämääriä palvelemaan valjastettu sote-remontti ovat umpikujassa. Halusimme keskustelussa ja luottamusäänestyksessä kaikkien kansanedustajien ottavan reilusti kantaa hallituksen kuntapolitiikkaan pakkoliitokset mukaan lukien.

Keskustelu osoitti, että hallituspuolueiden rivit ovat entistä enemmän hajallaan. Kokoomus sanoi EI kuntauudistukseen kirjatulle viiden vuoden työsuhdeturvalle, sosialidemokraatit EI kehyskuntien pakkoliitoksille ja vasemmistoliitto EI vastuukuntamallille. Vihreät puhuivat kauniisti kuntien yhteistyöstä. Tämä kaikki vastoin hallituksen tekemiä linjauksia. Uutena mausteena soppaan kokoomus on herännyt kehittelemään omaa uutta sote-malliaan.

Hallituksen kuntauudistuksessa keskustassa närää herättää eniten kuntien itsemääräämisoikeuden väheksyminen. Hallitus puhuu sokeasti vahvoista peruskunnista ja uskoo suuruuden ekonomiaan. Pienten kuntien velkaantumista ja kurjistumista (toisin sanoen halukkuutta kuntaliitoksiin) on edesautettu valtionosuuksien leikkauksilla ja lupauksista huolimatta lisäämällä kuntien rahoitusvastuita. Lisäksi valtionosuusjärjestelmän uudistuksessa pyritään muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kasvattamaan keskuskaupunkien rahoitusta köyhempien ja harvaan asuttujen kuntien ja alueiden kustannuksella.

Rahoitusperiaate, jonka mukaan valtion on turvattava kunnille riittävät voimavarat niiden tehtävien hoitamiseen, on vakavasti vaakalaudalla. Pakkoliitosten myötä pelkään, että katoavat paitsi kunnat mutta ennen kaikkea ne kuntalaiset, jotka puolustavat lähipalveluita.

Pakkoliitoksia ei keskustan mielestä tarvita. Kuntarakennelain sallima kriisikuntamenettely sisältää nykyiselläänkin toimintamahdollisuudet taloudellisessa kriisitilanteessa, jos kansalaisten palvelut ovat uhattuina.

Keskustan vaihtoehto tarjoaa kunnille monipuolisia uudistustyökaluja ilman pakkoliitoksia. Hallitus on tosin kovaan ääneen pelotellut, kuinka keskustan kotikunta-maakuntamallissa päätöksenteko vasta karkaakin kauas kuntalaisten ulottuvista. Tämä on puppua.

Vaikka vaativimmista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista päätettäisiinkin maakuntatasolla (jossa toki on kuntalaisten edustus!), jäisi kunnille parhaaksi katsomallaan tavalla järjestettäväksi ja päätettäväksi päiväkoti-, koulu-, kulttuuri- ja liikuntapalvelut, elinkeinopolitiikka sekä asuinviihtyvyys. Nämä ovat kaikki valtavan tärkeitä asioita kunnan elinvoimaisuuden kannalta, eikä niiden merkitystä ole syytä vähätellä.

Kokoomuksen ja keskustan syntyjuuret ovat siinä varsin erilaiset, että keskusjohtoinen ylhäältäpäin sanelu ei ole koskaan istunut keskustan ajatus- ja arvomaailmaan. Kunta ei ole vain mekaaninen yksikkö, jossa toteutetaan keskusvallan päätöksiä. Päätäntävalta kuuluu kansalaisille, ja kunta on kansanvallan perusyksikkö.

Olen itse poissa päätöksenteosta maaliskuun kaksi viimeistä viikkoa. Parin vuoden takaisesta olkapääleikkauksesta toipuminen ei ole sujunut toivotusti, ja uusintaoperaatio on tarpeen.