Kuuluisat lasikatot, osa II

Poliitikkona koetan itse vaikuttaa naisten ja miesten tasa-arvon edistämiseen muun muassa lainsäädäntöä kehittämällä. Samapalkkaisuudessa ja vanhemmuuden kustannusten jakamisessa olemme edenneet kiusallinen hitaasti. Perheen ja työelämän yhteensovittamisen vaikeudet nousivat esiin myös ensimmäisessä osassa esittelemässäni EVA:n kyselytutkimuksessa.

Vaikka suomalaisilla naisilla on kansainvälisesti tarkastellen hyvin tasa-arvoiset asemat ponnistaa mihin tahansa tehtävään, niin petrattavaa löytyy kyllä. Naisen palkkaaminen ei saa tulla lähtökohtaisesti kalliimmaksi työantajalle kuin miehen pestaaminen. Pieni sukupuolijakaumien tarkastus ei tekisi pahaa työmarkkinapöydissä työntekijöiden ja -antajien edustajina istuvillekaan – sen verran heikosti on todellakin viime aikoina työelämän tasa-arvokysymyksissä edistytty.

Mutta mitä jos työelämässä saataisiinkin tasa-arvoasiat kuntoon? Olisiko yritysten toimitusjohtajina tai yliopiston professoreina yhtä paljon naisia kuin miehiä?

Lainsäädännön ja taloudellisten kysymysten lisäksi niin biologia kuin kulttuuri yksilökohtaisista luonne-eroista ja eri elämäntilanteista puhumattakaan vaikuttavat toimintaamme. Finanssiala on hyvä esimerkki siitä, kuinka aivan viime vuosina naisten ja miesten osuus johtajista on hilautunut lähes tasoihin: naisia finanssijohtajina on jo 42,5 prosenttia, mikä on huomattavasti enemmän kuin naisjohtajien osuus kaikilla aloilla yhteensä. Iso naisekonomien määrä on alkanut vihdoin näkyä myös keskiporrasta ylemmällä tasolla. Mutta myös sellaiset seikat, kuten finanssiyhtiöiden toiminen pääasiassa kotimaassa (ei vaadi matkustelua) ja alan tuloshakuisuus (suhdeverkostojen pienempi merkitys) ovat vaikuttaneet naisten määrän nopeaan kasvuun alan huipulla.

Erityisen mielenkiintoista EVA:n tutkimuksessa oli muuten tieto siitä, että suuret yritykset käyttävät pieniä enemmän aikaa tasa-arvokysymysten pohdintaan, mutta käytännön tulokset ovat pienissä firmoissa paremmat. Toisin sanoen asiaa jauhamalla ja problematisoimalla edistystä ei näytä tapahtuvan.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että tasa-arvoasioita täytyy pitää esillä ja muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan aktiivisuutta, syntyy yksilön kannalta paras tulos esimerkkien voimalla. Tie uramenestykseen ei aukene lasikattoja märehtimällä, vaan omiin vahvuuksiin keskittyen ja uskoen sekä rohkeasti tehden.