Varhaiskasvatuslakia odotellessa

Kaivatun varhaiskasvatuslain valmistelu on loppusuoralla. Sitä ei kuitenkaan löydy kevääksi kaavailtujen hallituksen esitysten joukosta, joten päätöksenteko siirtynee syksyyn.

Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma, jossa normeja ja tehtäviä luvataan yleisesti karsia sekä kelpoisuuksia väljentää, laittaa kapuloita lain valmisteluun. Varhaiskasvatuslailta vaaditaan myös kustannusneutraaliutta.

On hyvä, että Suomessa pyritään nostamaan varhaiskasvatuksen laatua. Laki varhaiskasvatuksesta on tarkoituksenmukaisempi kuin pelkkä päivähoitolaki. Aika on myös osittain ajanut 40 vuotta vanhan päivähoitolain ohi, onhan yhteiskuntammekin muuttunut tuona aikana melko tavalla.

Varhaiskasvatusasiat siirtyivät sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Siirrolla haetaan sujuvaa jatkumoa ja kokonaisvaltaisuutta päivähoitopalveluiden, esiopetuksen sekä perusopetuksen kehittämiseen.

Varhaiskasvatusasioissa pirstaleisuus valtionhallinnossa jatkuu tosin sikäli, että osittainen hoitoraha, kotihoidon tuki ja yksityisen hoidon tuki kuuluvat edelleen STM:lle.

Uudelta lailta odotan selkeää määrittelyä, mitä varhaiskasvatuksen tulee pitää sisällään. Allekirjoitan pedagogian asiantuntijoiden peräänkuuluttaman tarpeen siirtymästä 3-portaiseen tukeen, joka esi- ja perusopetuksessa on jo käytössä. Erityistä tukea tarvitsevan lapsen tuen saantiin täytyisi myös riittää lastentarhanopettajien ja kodin näkemykset. Tukitoimien saatavuus ja laatu olisi tarpeen varmistaa selkeillä kirjauksilla. 

Sen sijaan en ole sitä mieltä, että varhaiskasvatuksesta tulisi tehdä pakollista. Laadukasta varhaiskasvatusta on hyvä olla tarjolla, mutta perheen valinnanvapautta tulee tässäkin asiassa kunnioittaa.

Kotihoito tasapainoisessa perheessä mahdollistaa lapselle hyvän pohjan esi- ja perusopetustaipaleelle – yleensäkin elämään. On toki tärkeää, että lapsi ei jää ilman kontakteja ikätovereihinsa. Mutta mitään periaatteellista estettä en näe siinä, etteikö lapsi kotihoidossa voisi omaksua niitä sosiaalisia ja tiedollisia valmiuksia, joita 6-vuotiaalla on hyvä olla.

Välillä tuntuukin, kuin osa ammattipedagogeista ja varhaiskasvatuksen pakollisuuden puolesta liputtavista uskoisi hieman sokeasti ammattimaisen varhaiskasvatuksen kaikkivoipaisuuteen. Mikäli perheessä on ongelmia, olisi tietysti lapsen etu, että hän pääsisi turvalliseen ja välittävään ympäristöön edes osaksi päivää riippumatta vanhempien tahdosta. Näen asian kuitenkin niin, että kasvatuksen ulkoistamisen sijaan apu ja tieto tulee viedä ensisijaisesti perheisiin.

Aina sekään ei toki riitä: kaikki vanhemmat eivät kykene tarjoamaan lapsille hyvää kasvualustaa tuesta huolimatta. Tällaisissa tilanteissa on erityisen tärkeää, että lapsi saa mahdollisessa päivähoidossa pedagogisesti valveutuneen ja ennen kaikkea välittävän kohtelun. Mutta edes pedagogisesti parhain hoitopaikka ei valitettavasti estä lastensuojelun tarvetta kärkevimmissä tapauksissa.