Suomalaisten oppimistulokset ovat laskeneet tuoreen Pisa-tutkimuksen mukaan. ’Vanhan koulun metodit eivät enää toimi’ on opetusministeri Kiuru (sd.) ehtinyt jo ottamaan kantaa. Ministeri aikookin käynnistää välittömästi laajapohjaisen työskentelyn suomalaisen peruskoulun kehittämiseksi.

Miten suomalaislapset ja -nuoret kokeessa pärjäsivätkään? 65 maan tai alueen joukossa sijoituksemme on lukutaidossa 6., matematiikassa 12. ja luonnontieteissä 5. Yle Uutisten laskeman kokonaisindeksin mukaan olemme Euroopan ykkösiä. Koska Pisan pääpainopiste oli tällä kertaa matematiikassa, Aasian maiden ja alueiden, kuten Shanghain, Taiwanin, Hongkongin ja Etelä-Korean, pärjääminen parhaiten ei liene yllätys.

Hätiköityjä päätöksiä oppimistulosten heikkenemisestä olisivat sellaisten aineiden opiskelun lisääminen, joissa tasomme on laskenut. Matemaattisia aineita on aiemminkin lisätty taideaineiden kustannuksella, mikä ei ole – kuten nyt vaikkapa nähdään – parantanut oppimistuloksia. Erityisen vaarallista olisi lähteä lisäämään valinnaisuutta liian varhaisessa vaiheessa.

Meidän tulee järjen kanssa arvioida, onko ykköstila Pisassa edes tavoiteltava. Haluammeko ottaa esikuviksemme Aasian maat, joissa lasten leikki vaihtuu tavoitteelliseen opiskeluun jo varhain lapsuudessa ja joissa lapset kantavat koko perheen kunnian paineet hartioillaan päntätessään kokeisiin? Tahdommeko todella, että suoriteperusteisesta menestyksestä tulee entistä tavoitellumpaa?

Turvallinen oppimisympäristö on yksi niistä tekijöistä, joka mahdollistaa lapselle ja nuorelle parhaiten kyvykkyyden oppia ja kehittyä kokonaisvaltaisesti. Kuten tiedämme, Pisa ei mittaa lapsen tai nuoren sisäistä turvallisuutta, yhteistyötaitoja saati itsetuntoa. Lapsen on tultava kohdelluksi koulussa humaanein ja oikeudenmukaisin perustein, ei huippulapsena tai -lahjakkuutena.

Suomalainen koulu tunnetaan tasa-arvosta. Siitä on syytä olla ylpeitä. Ei Kiina ole Pisa-tuloksissa suinkaan kärjessä koko maana, vaan vain sen vauraimmat alueet ovat pärjänneet erinomaisesti.

Pisa-tuloksien kontekstiin laittaminen ei toki tarkoita, ettei niitä tarvitsisi noteerata mitenkään. Ne antavat meille esimerkiksi jonkinlaisen mittarin arvioida maan sisäisiä eroja osaamisessa. Vaikka alueelliset erot ovat kokeessa suhteellisen pieniä, pohjoisen ja Itä-Suomen pojat osaavat muita heikommin.  Ensimmäistä kertaa Suomessa erottui myös joukko kouluja, joiden tulos jäi OECD:n (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö, johon kuuluu 30 kehittynyttä teollisuusmaata) keskiarvon alapuolelle.

Pidän itse perustaitoja niin äidinkielessä kuin matematiikassakin tärkeinä koko elämän sujumisen kannalta. Nykylapsia ja -nuoria on entistä haastavampaa saada ymmärtämään niiden tärkeyttä. Sosiaalisessa mediassa ja virtuaalitodellisuudessa esimerkiksi oikeinkirjoituksen merkitys tuntuu hyvin vähäiseltä.

Niin opettajilla kuin mielestäni ennen kaikkea vanhemmilla riittää haastetta saada lapset ja nuoret sisäistämään perinteinen ’elämä ei ole aina helppoa ja mukavaa’ -viesti. Median kautta välittyvä kuva kun on usein viihteellisyydessään päinvastainen. Moni opettaja harmittelee lasten heikentynyttä kykyä pitkäjänteiseen työskentelyyn. Tylsyyttä siedetään virikkeistyneessä maailmassa entistä huonommin.

Opetussektorin säästöpaineet ovat puolestaan vaikuttaneet siihen, että ryhmäkoot ovat paikoin yhä liian suuria ja esimerkiksi erityisopetusta on karsittu. Homekouluongelmat ja niiden aiheuttamat tilapäisjärjestelyt ovat tiedossamme. Tietotekniset valmiudet ja ylipäätään opetusmateriaalit ovat jääneet vähälle kehitykselle.  Heikentyneet oppimistulokset olkoon siis myös signaali kaiken tason päättäjille – osaamistason ylläpito saati kehittäminen ei tule ilmaiseksi.

En kuitenkaan kannata ’vanhan koulun metodien’ romuttamista, vaan metodeista parhaimmat on syytä ottaa kehitystyön perustaksi.