Ei demokratiaa ilman oppositiotaPerjantai 13.9.2013 klo 15:13 Kansainvälistä demokratiapäivää vietetään sunnuntaina 15. syyskuuta. Parlamenttienvälinen liitto IPU, jossa itsekin toimin aktiivisesti, on nostanut päivän alla näkyvästi esille opposition roolin välttämättömänä osana toimivaa demokratiaa. Elinvoimainen oppositio on todellisen demokratian keskeinen pilari. Oppositio mahdollistaa kaikkien äänten ja mielipiteiden esiintulemisen. On erittäin harmillista ja usein traagistakin, että oppositioiden toimintaa yritetään edelleen tukahduttaa ympäri maailmaa. Sen sijaan, että oppositiot ymmärrettäisiin konkreettisina ja luonnollisina osoituksina terveestä demokratiasta, ne koetaan uhkina. ”Näemme esimerkkejä muun muassa Egyptissä ja Syyriassa siitä, mitä tapahtuu, kun ihmisiltä evätään poliittinen ääni ja heidät suljetaan pois poliittisesta päätöksenteosta”, sanoo IPU:n presidentti A. Radi. Hän on myös osuvasti todennut, että sosiaaliseen osallisuuteen ja yhteenkuuluvuuteen perustuva rauha ja demokratia liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Niistä kumpikaan ei voi olla olemassa erillisinä, ilman toisiaan. Meidän ei tule julistaa tätä oppia vain muille, suomalaisen kansanvallan mittapuilla katsottuna kehittymättömille demokratioille. Meidän on syytä katsoa myös omaa järjestelmäämme ja muistaa, että hyvään politiikantekoon kuuluu terve kunnioitus erilaisia mielipiteitä kohtaan. Viime aikoina on kotimaan politiikassakin nähty melko rankkoja henkilökohtaisia hyökkäyksiä erityisesti konservatiivisia mielipiteitä omaavia poliitikkoja kohtaan. Monissa maissa kansanedustajat tekevät työtään henkensä uhalla. IPU:n ihmisoikeuskomitea käsittelee vuosittain lähes 300 tapausta yli 40 maassa, joissa parlamentaarikkojen henki ja toimeentulo ovat uhattuna. Vuonna 2012 yli 13 prosenttia näistä tapauksista koski parlamentaarikkojen tappoja ja 48 prosenttia mielivaltaisia pidätyksiä tai vangitsemisia. IPU pyrkii sitouttamaan hallituksia suojelemaan kansanedustajia heidän työssään riippumatta edustetuista mielipiteistä. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta säännöllisen valtiopäivätoiminnan alkamisesta Suomessa. Siihen liittyen järjestetään satakunta erilaista tapahtumaa ympäri vuoden. Juhlapostimerkki ja -raha julkistetaan 17.9. Eduskunnan juhlaistunto edeltävine juhlajumalanpalveluksineen on 18.9. Merkkivuoden tausta-aineistoksi eduskunta on tuottanut Demokratian pitkä tie -julkaisun. Demokratian polku -lyhytelokuvat ovat puolestaan nähtävissä eduskunnan Nuorteneduskunta.fi-palvelun kautta: http://nuorteneduskunta.fi/fi/Demokratian-polku. |
Ratsu ja ratsastaja -
hevonen,
vuorovaikutus ja
kokemuksen esseet