Jäin vähän jumiin tuohon edelliseen blogipostaukseeni, kun kävin muutamissa valmistujaisjuhlissa postauksen julkaisupäivänä. Ihmisellähän on hyvä olla unelmia, haaveita ja ennen kaikkea tavoitteita elämälleen. Siksipä jatkan hieman tuosta teemasta.

Luin itse lapsena ahnaasti minulle joululahjaksi tilattua Hevoshullua. Tapetoin alkovini kattoa ja seiniä lehden hevosjulisteilla. Minulla oli haaveita. Halusin ensinnäkin aloittaa ratsastamisen, joka ei tuohon aikaan ollut mitenkään yleinen harrastus.

Ja kuten jo blogini lukijoina tiedätte, ratsastamaan sitten aikanaan myös pääsin.

Toisekseen halusin nähdä elävänä noiden hevosrotujen edustajia eri puolilta maailmaa, jotka esiintyivät julisteissa. Näitä olivat esimerkiksi budjonnyinhevonen (vaikka olenkin varma, että se kirjoitettiin tuolloin eri tavalla), knabstrupinhevonen (se Peppi Pitkätossun täplikäs hevonen), quarterhevonen (erityisesti kermanvärinen palomino), islanninhevonen (viisine askellajeineen) ja trakehner.

Nuo rodut ja paljon muita olen nyt ainakin nähnyt läheltä. Osaa olen vain silittänyt, osaa ratsastanut, joitakin kouluttanut. Väitöskirjahavainnointeja tehdessäni olen kohdannut myös minulle uusia rotuja.

Kolmanneksi unelmoin joskus kirjoittavani itse Hevoshulluun matkajuttuja, pidinhän kirjoittamisesta, lukemisesta ja yläasteikäisenä jo (omatoimi)reissaamisestakin. Pohdin myös, voisinko joskus tavata Uma Aaltosen ja hevosensa Mistyn (”Misty vastaa” -palstalta) sekä sen varsan Minkin (Mostly Minx viralliselta nimeltään).

Opiskelin ratsastusta ja hevosia (niin kirjoista, koulussa, valmennuksissa kuin käytännön tallitöissäkin). Osallistuin kirjoituskilpailuihin. Aloitin nuorena opiskelujen ohessa kirjoittamaan lehtijuttuja lisätienestiä saadakseni. Aikuisena kirjoitin esimerkiksi lännenratsastuksesta artikkeleita useampaan julkaisuun.

Vuonna 1997 suunnitellessani lähtöä seitsemän kuukauden rinkkamatkalle maailman ympäri otin tietenkin yhteyttä Hevoshulluun. Kirjoitin matkalta juttusarjan ”Hevostellen maailman ympäri”, joka taisi pitää sisällään 5 pitkää artikkelia valokuvineen. (Yllättäen yliopiston väitöskirjaretriitissä pari vuotta sitten kohtasin FT Elinan, joka oli ollut aikanaan lehdessä töissä ja hämärästi muisti minut.)

Umaa taisin kerran jututtaa nuorisokierroksellaan Joroisissa. Hevosiaan en koskaan tavannut. Mutta kuinka ollakaan, minusta tuli aikuisena hetkeksi kilpailevan hevoslehden eli Villivarsan ”West-Wille vastaa” palstan kokoaja ja lasten hevosaiheisiin kysymyksiin vastaaja…

Eli vielä kerran kaikille nuorille kannustukseksi, ja miksei vähän vanhemmillekin: Kannattaa unelmoida. Ja tehdä töitä tavoitteiden eteen! Haaveet saattavat hyvinkin toteutua jossain vaiheessa elämää. Ei todennäköisesti heti huomenna, mutta ehkä vuosien tai vuosikymmenten päästä!

PS. Eikähän minullakaan kaikki unelmat ole täyttyneet, mutta onneksi muistan lähinnä ne saavutetut asiat 😊. Ja iän myötä osaa suhtautua niin, että ihan hyvä etteivät kaikki haaveet toteutuneetkaan. Jotain muuta tuli tilalle.