Väitöskirjatyöhöni liittyvä havainnointi on palauttanut paljon muistoja mieleen.

Moni hevosihminen kävi viime viikolla Helsingin jäähallilla Helsinki International Horse Showssa (HIHS), tuttavallisemmin Hississä. Olin siellä minäkin (kiitos hyvästä seurasta asianosaisille).

Maailmancupin esteet olivat edelleen isoja (160cm). Hienoja suorituksia tuli nähtyä ja myös mielenkiintoisia varusteita. Markkinatalous kyllä kehittää tarpeita. Toivottavasti hevosen hyvinvointi pysyy kuitenkin siinäkin kärkenä.

Olen ensimmäisen kerran ollut paikalla tuossa Suomen (este)ratsastuksen lippulaivakilpailussa talkoolaisen ominaisuudessa ehkä vuonna 1990 Messukeskuksessa. Tuonnehan HIHS palaa uudella ajankohdalla keväällä 2026. Kai se on mentävä sinne taas fiilistelemään.

Mutta opiskelin siis Helsingin yliopistossa maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa Viikissä. Sitä kautta päädyin vihreissä Sampsan haalareissa valvomaan HIHS:n rakentamista ja kisojen aikana vippejä. Tai siis heidän kulkulupiaan ja oikeuksiaan liikkua eri alueilla.

Monta tarinaa olisi kerrottavana noistakin ajoista, mutta tässä se perinteisin:

Syksyllä 1995 koitti sitten hetkemme Oden Hillin kanssa Messukeskuksen parrasvaloissa. Jaakko Tuomikoski oli ratsuineen mukana areenalla. Tarkoituksenamme oli esitellä HIHS:n väliaikashowssa lännenratsastuksen eri lajeja annetussa 10 minuutin aikaraamissa. Päivää ennen harjoitellessamme kaukalossa aikamme kutistettiin kolmeen minuuttiin ja meiltä haluttiin lähinnä vain vauhdikasta laukkailua ympäriinsä.

Jonkinlainen kompromissi saatiin aikaan eli esittelisimme kuitenkin vähän lajeja trail ja reining. Kisa-aikataulun ollessa myöhässä lopulta aikamme vielä puolittui juuri ennen esitystä. Siitäkin selvittiin. Monivuotinen yhteistyö ja luottamus hevoseeni takasi kohtuullisen onnistumisen ison yleisön edessä.

Olen todennut moneen kertaan väitöskirjaprosessin aikana, miten ratsastusurheilu on mennyt eteenpäin omista kisa-ajoistani. Niin siistin ratsastuksen kuin hevosten hyvinvointiin panostamisenkin osalta. Ei ennen käytetty esimerkiksi hevoshierojia ja hevoshammaseläinlääkäreitä edes kisahevosten kanssa, ainakaan meillä päin.

Myöskään HIHS:ssä ei enää yleensä näe kumoonratsastuksia. Eikä suorituksia, joiden aikana tekisi mieli sulkea silmänsä, kun radalla on sellaista huseeraamista, että katsojaakin oikeasti pelottaa. Nykyisin on tarkemmat kriteerit eli kvaalit, jotta pääsee etenemään vaikeampiin luokkiin.

Toisaalta olen kuullut iäkkäämpien valmentajien puhuvan, miten hevosten laatu on parantunut huimasti vuosikymmenten saatossa, mutta ratsastajien taitotaso yleisesti ottaen on heikentynyt. Missä lie totuus. Ainakin (huippu)hevosten hinnat liikkuvat ihan eri sfääreissä kuin minun nuoruudessani.