Komin kynästä
Tieni väitöskirjatutkijaksi, osa 4Lauantai 24.8.2024 Ensimmäisenä maisteritutkintovuonnani matkustin Jyväskylään useana päivänä viikossa lähiopintoihin. Sitten tuli korona, joka pakotti yliopiston hyväksymään etäopinnot. Kevensi toista yliopistovuottani kummasti, kun parin tunnin matkustaminen suuntaansa jäi pois. Kirjoittaminenhan on Jyväskylän yliopistossa kirjallisuuden oppiaineen alla oleva kokonaisuus, josta voi tehdä syventävät opinnot ja gradun (eli maisterintutkielman). Lisäksi voi jatkaa väitöskirjan tekemiseen eli ryhtyä jatko-opiskelijaksi eli väitöskirjatutkijaksi. Jo heti ensimmäisessä tapaamisessa tulevan graduohjaajani kanssa aloin hahmotella maisterintutkielmani aihetta. Tuo nopea startti olikin tarpeen, koska päätin edetä pidemmän kaavan kautta ja kerätä itse aineistoani havainnoimalla (pääasiassa samoja hevosia vuoden ajan). |
Avainsanat: gradu, tohtorikoulutusohjelma, HYTK, MUTKU, apuraha |
Kompromisseja kohtiLauantai 10.8.2024 klo 21.38 Tänä kesänä olympialaisten ohessa Suomessa niin hevosenomistajia kuin hevosyrittäjiä ja eläinoikeusihmisiäkin on puhuttanut hevosten hyvinvointiasetuksen muuttaminen, joka on ollut vireillä Maa- ja metsätalousministeriössä. Asetus annetaan tarkentamaan aiemmin hyväksyttyä lakia eläinten hvyinvoinnista. Lausuntoja asetukseen on annettu useilta tahoilta eikä konflikteiltakaan ole voitu välttyä. Yksisilmäinen asioiden tuuttaaminen ei vie lopputulosta parhaaseen mahdolliseen suuntaan missään asiassa, jos realismia ja kestävän kehityksen kaikkia aspekteja ei huomioida. Tietysti joillain tahoilla voi olla pitkän tähtäimen tavoitteena lopettaa (urheilu)hevosharrastus kokonaan, jolloin mustavalkoinen ajattelu voi olla tarkoitushakuistakin. |
Avainsanat: hyvinvointi, hevonen, ihminen, hyvinvointiasetus, hyvinvointilaki |