Työhuone tyhjäksi - kiitoksien aikaTorstai 9.4.2015 klo 13:12
Olen pitkin kevättä koettanut löytää kalenterista tilaa työhuoneeni asteittaiseen siivoamiseen. 16 vuoden aikana kaappeihin on arkistoitu valtava määrä paperimateriaalia, jota ei käydä läpi päivässä tai kahdessa. Sitä mukaan kun arkistojen aarteita on käsiini sattunut, mieli on matkustanut vuosien takaisiin tilaisuuksiin ja tapaamisiin. Eräitä eduskunnan ulkopuolella tapahtuneita kansanedustajaurani tähtihetkiä ovat olleet juhlapuhe Raudussa monisatapäiselle Kihu-juhlan yleisölle sekä IPU:n 1000-hengen yleiskokouksen vetäminen vt. presidenttinä Etelä-Afrikassa. IPU-papereita peratessa monia haastavia ja mielenkiintoisia hetkiä kävin läpi päässäni. Arkistoista bongasin myös ohjelman, joka tiesi kertoa Valion uuden toimitusjohtajan olleen perustamani Eduskunnan Luomuryhmän seminaarissa puhumassa alkuvuosina. Eduskunnan Urheilukerhoon perustin ratsastusjaoksen, jonka puheenjohtaja olen ollut koko ajan, jo 15 vuotta. Sitäkin kautta olen saanut tutustua mahtaviin hevosihmisiin ja ollut järjestämässä erilaisia vierailuja ja kokeiluja eduskunnan henkilöstölle. Samalla on edistetty hevostalouden asiaa. Ensimmäiseltä kansanedustajakaudeltani, 16 vuoden takaa, mieleen on jäänyt elävästi sekin, kuinka tulin äänestyksen jälkeen valituksi eduskuntaryhmästämme maa- ja metsätalousvaliokuntaan. Siihen aikaan 17:sta jäsenestä vain kaksi oli naisia. Suhdeluku oli pitkälti sama monessa alan tapaamisessa. Oli tavallista, että minulle hymähdeltiin, kun nostin esiin ns. pienten sektoreiden asioita, kuten luomua, hevostaloutta, vihannesviljelyä, erikoiskasvintuotantoa tai naisten asemaa maaseudulla. Nyt kaikki ymmärtävät näiden tärkeyden osana maaseutumme – ja koko Suomen – tulevaisuutta. Jonkun täytyy olla edelläkävijä ja erilainenkin saa olla. Ei siitä ehkä välitöntä hyötyä itselle ole, mutta näkemystensä mukaisesti on elettävä! Minulle tärkeitä asioita päättäjänä ovat olleet maaseudun arvostuksen lisäksi yrittäjyyden edistäminen, tasa-arvoasiat niin kotimaassa kuin globaalisti sekä lasten ja nuorten hyvinvointi. Näitä asioita on ollut ilo ajaa Suomen Keskustassa, koska tahtotila on ollut yhteinen. Vaikka jätänkin työn eduskunnassa, voin onneksi olla varma, että työtä näiden asioiden ja ihmisryhmien puolesta tulee jatkamaan sinnikkäitä ja samanmielisiä keskustalaisia. Toivottavasti kansa äänestää aktiivisesti ja keskusta nousee vaalivoittoon. Uskon, että keskustan esittämillä keinoilla Suomi saadaan kuntoon! Aivan lopuksi haluan kiittää kaikkia tukijoitani. Kiitos perheenjäsenille, vaalitiimiläisille, esitteiden jakajille, puolestapuhujille, avustajilleni ja teille kaikille, jotka olette mahdollistaneet tämän luottamustehtävän hoidon eteläsavolaisten edustajana neljä vaalikautta. Hymyillään kun tavataan! |
Ratsu ja ratsastaja -
hevonen,
vuorovaikutus ja
kokemuksen esseet