Alkoholikeskustelu sivuraiteilla

Share |

Tiistai 4.11.2014 klo 15:56


Faktat ovat olleet viime aikoina kateissa alkoholimainontakeskustelussa. ”Viski-kohussa” viranomaiset ja lainsäätäjät saivat ansaitsematonta lokaa niskaansa yli ymmärryksen. Uusi – tosin jo alkuvuodesta eduskunnassa hyväksytty – alkoholilainsäädäntö ei kavenna suomalaisten sananvapautta.

Ei-kaupallisilla toimijoilla on vuoden vaihteen jälkeenkin täysi oikeus kirjoittaa ja blogata alkoholiaiheista. Sen sijaan kuluttajien tuottamia sisältöjä (kirjoituksia, valokuvia, videoklippejä jne) ei saa hyödyntää kaupallisessa alkoholimainonnassa.

Internet on lasten ja nuorten keskeinen toimintaympäristö. On paikallaan, että siellä tapahtuvaan alkoholin markkinointiin laaditaan tiukemmat pelisäännöt. Alkoholijuomamainosten tyylistä huomaa usein, että ne on tarkoituksella kohdennettu nuoremmille ikäryhmille. Esimerkiksi pelit ja kilpailut vetoavat lapsiin ja nuoriin. Jatkossa nämä mainostavat eivät ole enää sallittuja alkoholimainonnassa.

Internetin lisäksi alkoholin mainontaa rajataan yleisillä paikoilla, kuten julkisissa liikennevälineissä ja tv:ssä sekä radiossa.

Alkoholi on työikäisen väestömme yleisin kuolinsyy ja yksittäinen työurien lyhentäjä. Sen käytöstä kertyy vuosittain miljardin euron lasku yhteiskunnalle. Summaan ei ole laskettu mukaan välillisiä kustannuksia, kuten menetettyä työvoimaa tai alkoholistien läheisten pahoinvoinnista aiheutuvia kuluja. Lasten huonojen kotiolojen ja huostaanottojen syynä ovat useimmiten päihteet.

Olen sitä mieltä, että vastuuttoman alkoholin käytön lopettamiseksi pitäisi tehdä vielä paljon lisääkin. Olin pettynyt, kun Stubbin hallitus jäädytti alkoholilain kokonaisuudistuksen.

Vähiten vastuuttoman alkoholinkäytön kitkemisessä huomiota ovat saaneet alkoholiongelmaisten hoitokeinot. Erityisen vaikeaa tuntuu olevan alkoholistien hoidon kehittämisestä puhuminen.

A-klinikkasäätiöllä (jota RAY rahoittaa) on miltei monopoliin rinnastettava asema suomalaisessa päihdehuollossa. Alkoholismia hoidetaan meillä A-klinikkajohtoisesti etunenässä sosiaalisena ongelmana. Kuitenkin jo vuonna 1956 Amerikan lääkäriliitto määritteli alkoholismin alkuperäiseksi, krooniseksi ja parantumattomaksi sairaudeksi, jolle on tunnusomaista kontrollikyvyn menetys.

Jos päihderiippuvuus ja mielenterveys niputetaan samaan kategoriaan – kuten Suomessa on erityisesti viime aikoina tehty – johtaa se helposti oireiden muttei sairauden hoitoon.

Monen asiantuntijan ja raitistuneen päihteiden käyttäjän mielestä tässä yhtälössä ei ole kaikki oikein: suomalainen valtavirtahoito ei ole tuloksekasta. Nykyisiin julkisin varoin toteutettuihin päihdehoidon menetelmiin verrattuna poikkeuksellisen hyviä tuloksia tarjonneiden toimintamallien pääsy markkinoille on erittäin vaikeaa. Ne saavat myös kuntien maksusitoumuksia huonosti.

Tutkimustietoa edellä olevan vakuudeksi on tarjolla. Esimerkiksi Heikki Oinas-Kukkosen Minnesota-hoitoa käsittelevä väitöskirja tarjoaa hyvän syyn kysyä, miksei Suomessa käytetä erinomaisia toipumistuloksia tuottavia päihdehoitomenetelmiä laajemmin.

Itse vierailin vastikään Mikkeli-yhteisössä, joka tarjoaa lääkkeetöntä yhteisöllistä päihdekuntoutusta. Olin vaikuttunut asiakkaiden kertomuksista ja kuntoutuksen tuloksellisuudesta.

On aika nostaa kissa pöydälle. Jos toipumistulokset ovat selkeästi parempia muissa kuin valtavirtamenetelmissä, tulee niiden haastaa suomalaisessa päihdehoidossa aiemmin tehdyt vakiintuneet linjaukset. On ravisteltava nykyisiä rakenteita ja käytäntöjä, jotta parhaista hoitokäytännöistä tulee uutta valtavirtaa.