
Ajatuksia syksystäMaanantai 2.9.2013 klo 9:59 Syysistuntokausi alkaa tällä viikolla. Paljon on tapahtunut kesätauonkin aikana: ohjelmaani on kuulunut niin kunta- ja yritysvierailuja, kesätapahtumia kuin pari viikkoa sitten järjestetty eduskuntaryhmän kesäkokous oheistapahtumineen Mikkelissä. Mikkelin kesäkokouksessa vallitsi hyvä fiilis. Etenkin Keskustan Etelä-Savon piirille ja järjestelyihin osallistuneille kunnallisjärjestöille kuuluu iso kiitos onnistuneista tapahtumista. Puolueen kannatuslukemat nostattivat tietysti tunnelmaa ja täydellä torilla oli mukava tavata ihmisiä. Suomen tilassa sinänsä ei ole hurraamista. Kriisitietoisuus on levinnyt; hallituskin on vihdoin ymmärtänyt jättää hötöt, hattarat ja imagoleikin sivummalle. Korkea aika olikin: viime viikolla budjettiriihessä vahvistettu vuoden 2014 budjettiesitys on 6,7 miljardia euroa alijäämäinen. Valtion velka on kasvamassa vuoden 2014 loppuun mennessä noin 100 miljardiin euroon, mikä vastaa noin 49 prosenttia bruttokansantuotteestamme. Suurimmat säästöt kohdistuvat aiempien päätösten mukaisesti kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin, puolustusvoimien toimintamenoihin ja materiaalihankintoihin sekä kehitysyhteistyömenoihin. Kuluttajien ostovoimaa koetellaan muun muassa sähkö- ja polttoaineverojen nostoilla. Lisäksi kuntien kurittaminen saattaa todennäköisesti johtaa korkeampiin veroäyreihin ensi vuonna. Keskiviikkona on luvassa ensimmäinen täysistunto pääministerin ilmoituksine rakenneuudistuksista ja siitä se ruletti sitten pyörähtääkin vauhdikkaasti käyntiin. Alkusyksy on aina kiireistä aikaa, sillä budjetin käsittely talousarvioaloitteineen vie siitä oman siivunsa. Oman maakunnan edunvalvontaan ja tärkeiden hankkeiden toteuttamiseen on vaikutettava läpi vuoden. Joulun alla toivon, että budjettiin saataisiin vielä eduskunnan päätöksellä lisärahoitusta sinne, minne sitä maakunnassamme tarvitaan. Budjettia kommentoin keskustan vaihtoehdon muodossa edellisessä bloggauksessani, mutta todettakoon nyt vielä, että kolme keskeisintä asiaa ovat levällään budjetti- ja rakenneriihen jälkeenkin. Työurien osalta vaikuttavin päätös, eläkeiän vähittäinen nostaminen, jätettiin niin sanotusti pöydälle. Sote- sekä kuntasotku elävät tällä hetkellä niin ikään aivan omaa suurkuntahankkeelle alisteista elämäänsä alkuperäisistä tarkoituksista vieraantuneina. |