
Olen Komi. Katri Komi.
Olen ylpeä siitä, että olen suomalainen, savolainen ja joroislainen. Arvostan juuriani maaseudulla ja luovutetussa Karjalassa.
Olen ollut ulkomailla useita vuosia elämästäni. Opiskelu ja työnteko eri maissa sekä maailman kiertäminen rinkka selässä on avartanut maailmankuvaani ja auttanut ymmärtämään muita kulttuureja ja erilaisia ihmisiä. Kansainvälisyyteen olen kasvanut pienestä pitäen myös kotona.
Vaikka olen pohjimmiltani ns. maalaistyttö, tunnen myös kaupunkielämää. Opiskelin Helsingissä maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi - agronomiksi. Helsingin tai helsinkiläisten tuntemus ei rajoittunut opiskeluympyröihin. Kiersin kortteleita ja kipusin rappuja jakaen aamuvarhaisella Hesaria. Tein myös opettajan, statistin ja puhelinhaastattelijan töitä.
Työntekoon opin jo kotipiirissä ja 4H-kerhossa. Työtä ei tehdä vain palkan takia, vaan työ palkitsee tekijänsä myös arvostuksen, onnistumisen ja osaamisen tuomalla henkisellä pääomalla. Moni ei ehkä arvosta lehdenjakajan, torimyyjän, ohjelma-avustajan, freelance-toimittajan tai maanviljelijän työtä. Itse olen niissäkin töissä viihtynyt.
Kymmenkunta vuotta tuotin maatalousyrittäjänä laadukkaita suomalaisia vihanneksia ja myin niitä toreilla ja kaupoissa sekä suoraan kuluttajille.
Eduskunnassa työskentelen edustajananne neljättä kautta. Kuluneet vuodet ovat olleet mielenkiintoisia ja haastavia, monta asiaa on liikahtanut toivottuun suuntaan.
Haasteet ovat aina kiehtoneet minua. Uudet asiat koen oppimisen ja näytön paikkoina. Minulla on tavoitteita ja päämääriä, joiden toteuttamista voi kutsua projekteiksi. Kun ryhdyn johonkin, teen sen täysillä - sisulla, särmällä ja sydämellä. |